--Vaan jos se ei uponnutkaan, niin se ehkä vielä löytyy.
--Ei se löydy.
--Ei se löydy ... ei jumala anna sen milloinkaan löytyä.
--Ethän voi sitä tietää.
--Ei, ei, jumala tahtoo meitä rangaista meidän syntiemme tähden. Ei koskaan pääse se siunattuun maahan eikä sen sielu saa koskaan rauhaa.
Helga istui yhä kirstunsa kannella, etukumarassa,
ruumistaan huojutellen ja käsiään helmassa
puristellen.
--Mimmoisia me ollaan! Minä rukoilen jumalalta, että hän antaisi laivan joutua haaksirikkoon. Minun veljeni ryöstää ruumiita, minun isäni ja äitini tallettavat väärin saatua tavarata. Me emme ole yhtään parempia kuin naapuri.
--Et sinä nyt voi sitä sanoa.
Mutta hän kiihtyi kiihtymistään.
--Ei jumala minulle tätä syntiä anna milloinkaan anteeksi, ei milloinkaan, ei milloinkaan! On kauheata, että minä olen jumalalta semmoista rukoillut. Mitenkä minä saatoin häneltä semmoista rukoilla, että hän hukuttaisi ihmisiä meidän tähtemme....