--Sen nyt saattoi arvata, sanoi Söderling.
--Saattoihan sen, mutta jos arvasin, että se tekisi meille sen kepposen, minkä teki, niin kaupunkiin jätin. Kun potkaisi rikki pirttupullon, niin ettei saatu koko matkalla tulta keittiöön ja piti olla kahvitta koko eilinen päivä ja yö ja tämä päivä ja loiskia viisi tuntia tyynessä mainingissa Pellingin selällä ... vaikka jauhoja olisi ollut ja sokeria kuinka paljo tahansa ... kerrankin!
Eukko oli olevinaan vihainen, mutta nauroi samalla. Helga pakottihe hymyilemään kuin mieliksi äidille, mutta Söderling ja Kalle jurottivat totisina, Söderling silloin tällöin arasti katsahtaen Kalleen.
--Täti koetti sytyttää ukin viinallakin! nauroi Hanna.
--Koetin, mutta mitäs se palaisi.... Hohhoo ja-jaa ... oli se kryssäystä se, pakottaa käsiäni ja selkääni niin, että ... mutta perille tultiin. Tuo Hanna on riski tyttö ... hoiti yksin klyyvarin.... Kyllä siitä vielä tulee kalamiehen akka.... Kaadahan nyt sitten vielä, jos siellä on.... Mitäs teille nyt sitten oikein kuuluu? Kuulkaahan, menkäähän ja tuokaa se kirstu maihin.... Nostakaa samalla säkit aittaan, toisessa on vehnäjauhoja.... Nyt meillä tullaan juomaan vehnäskahvia kerta päivässä, ettäs tiedätte.... Ei kai maksa vaivaa herättää ukkoa, antaa sen nukkua humalansa venheessä, kun vain heitätte jotain sen päälle, ettei kylmety.
Vitkastellen poistuivat Söderling ja Kalle.
--No, mitäs tänne nyt sitten oikein kuuluu?... Annahan, Helga, tänne tuo nyytty ... ota siitä se päällimäinen käärö ... siinä on sinulle villapaita. Se on hyvä vaatteiden alla, kun sinä aina olet niin viluinen. Tohtori sanoi, että sinun aina pitää koettaa pysyä lämpimänä.
--Olitteko te nyt tohtorissakin?
--Ensi töikseni ... kohta kun olin saanut paaliasian reilatuksi ... tottahan toki, koska ne oikeastaan ovat sinun kaikki.... Olet niin kalvakka ja raukean näköinen, oletko sinä taas ollut sairaampi?
--En....