--Kyllä Suursaaren pappi lukee vaikka turkkilaisen haudan. Ei teidän tarvitse antaa mitään pois, kyllä Suursaaren pappi lukee vaikka turkkilaisen haudan.
--Jos se on turkkilainen, ei sen hautaa tarvitse kenenkään lukea! tirskui Hanna hänen jälkeensä.
--Mahtaisiko tuo olla pahitteeksi turkkilaisellekaan.
Helga kuivasi kyyneleensä ja nilkutti aittaansa.
Hanna odotti Kallea ja lähti hänen jälkeensä. Mutta Kalle kiinnitti kulkuaan ja jouduttautui venheelle, jonka isopurje vielä lepatti levällään. Hanna seisoi vähän aikaa ja katseli, nakkasi sitten niskojaan ja pyörähti pois.
Söderling oli jäänyt yksin tupaan, päätyen siihen, mihin aina päätyi, kun oli pulma edessä--päivittelemään. Korvallistaan ruopien hän puheli:
--Tästä se vielä soppa kiehuu, jahka joutuu. Kuka heistä lopulta lie oikeassa, kuka väärässä. Mikä ne toikin tänne meidän rantaan! Olisivat menneet sinne, minne ovat ennenkin menneet--naapurin rantaan...-Pitääkö tässä nyt panna syömättä maata?
Silloin hän huomasi pannun hellalla, kurotti kupin astiahyllyltä ja puristi siitä sen, minkä sai.
Siinä oli matkakirstu lattialla. Sen avain oli kannen päällä, mihin Söderlingska oli sen heittänyt. Söderling avasi varovasti arkun. Se oli täynnä pusseja ja kauniisti nauhoitettuja paketteja. Niistä tuoksui veskunaa, rusinaa, tuntui kuin olisi siellä ollut tupakkaakin. Hän kohotteli ja kopeloi. Siinä oli sikareja, kokonainen laatikko Hollannin kuningattaria.--Katsohan Emmaa!--Hän raotti laatikon kantta, sai kaksi sikaria hyppysiinsä ja pisti ne taskuunsa, Lukittuaan kirstun työnsi hän sen pois lattialta tavalliseen paikkaan sängyn ja seinän väliin.