ROUVA (on ripustanut ryijyn uunin kylkeen. Käy levittämään valkoista
liinaa pöydälle)
Kaarina, tulehan jo, mitä sinä teet siellä ulkona?
KAARINA (tulee kopistellen lunta vaatteistaan) Terveisiä mess—Terveisiä kirkosta—tahtoo aina messuksi mennä—lakasin lunta, on taas pyry ajanut porstuan täyteen.
ROUVA Ei se lopu lakasemallakaan… Taivas pimeyttä täynnä, ilma lunta läkähtymäisillään.
KAARINA
Vielä siitä selviää ja valkenee.
ROUVA Valenneeko koskaan.—Levitämme, Kaarina, tämän liinan tähän pöydälle ja asetamme tämän raamatun tähän kastemaljan viereen—pane jo vettä siihen valmiiksi—nythän se on vähän niinkuin alttari.—
KAARINA Puhui taas niin mainiosti pastori kirkossa. Sydäntä oikein sykkyrälle veti. Ei ollut entinen tämän veronen.
ROUVA
Onko tullut paljon väkeä markkinoille?
KAARINA Koko aamun niitä on hiihtänyt ja poroilla ajanut. On saksoja, on Venähen miehiä, on Sunkusta, Vienasta, Savosta… Tuli Korpivaaralainenkin miehineen. Vaan se oli vähän merkillinen tapaus: kun kirkkoon mentiin, niin laski alas kirkkoharjulta, vaan miten lie siinä latu riipaissut, vaikka sauvoillaan vastaan karusti, niin että vaan vähän mustaa päätä näkyi lumipilven sisästä … niin toi sen ihan kirkon rappujen eteen ja jos ei olisi pastori ennättänyt rappusille nousta, niin olisi alleen kaatanut, mutta nyt suistui itse suulleen hankeen. Kauheasti kirosi. »Elä kiroo!» huusi pastori ja kättään nosti. »Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu!» huusi toinen. »Ei kirosi kirkonmieheen pysty!» huusi pastori. Eivätkä ne pysty pastoriin Panun kirot.
ROUVA
Panuko se oli?
KAARINA
Panupa Panu, Korpivaaran Panu, joka toissa talvena taioillaan paransi—