(Oveen ilmaantuu väkijoukon seuraamana RIITTA ja hänen äitinsä,
joka tukee ja taluttaa tyttöään. Väkijoukossa näkyy paitse
savolaisia myöskin lappalaisia, pohjalaisia ja joku venäläinenkin
pitkähihaisessa turkissa ja korkeassa karvalakissa.)
RAMPA-RIITAN ÄITI (huutaa riemuissaan)
Herra Jumala, pastori, se paransi sen!
RIITTA Minä olen terve! Minä osaan kävellä! Jalka ei ole enää kuolluksissa eikä käsikään … katsokaahan!
OLAI (aivan tyrmetyksissään)
Onko pimeyden ruhtinas sitten vielä kerran päässyt kahleistaan irti?
RIITTA Voi, voi, kuinka siinä pihisee kummasti! Se kun siveli ja viiletteli ja sitten manasi ja kiljasi ja käski nousta ihan kuin olisi joku ponnahuttanut … minnekkä se meni? Vai pastoriko se minut?
RAMPA-RIITAN ÄITI
Eihän, vaan Panu!
RIITTA Ei kuin pastori (tahtoo halata hänen polviaan) … ja Jumala!—voi, itse Jumalahan minut paranti!
OLAI (riistäytyy irti) Perkele sinut paransi eikä Jumala! Kirous sinulle ja parantajallesi, pakana! (kohottaa kätensä.)
RAMPA-RIITAN ÄITI (kirkasee) Elä kiroo häntä … elä kiroo! (tempaa alas hänen kätensä.) Elä säikäytä häneen tautia takaisin! Se kuolee! (käy kiinni jalkaan.)
OLAI (laahaa häntä jälessään) Parempi että kuolee kristillisesti kuin pakanakeinoilla paranee!—Pois perkele sinusta!