EMÄNTÄ Jouko, ota tämä mytty… Panulla on paha mielessä, aikoo tappaa nälällä ja vilulla erämaahan … en soisi Reidan pojan … hae käsiisi, hiihdä, kunnes saavutat, anna tämä…
JOUKO
Onko pyry isän nostama?
EMÄNTÄ
Olipa kenen tahansa … joudu, ennenkun jälki peittyy!
JOUKO
Vaan jos isä—(menee.)
JORMA (tulee)
Ei heitä hyvä peri … eksyvät tuiskuun… Ei eteensä näe.
EMÄNTÄ
Ehkä jossain suojaa saavat… Mitä sanoo Jorma, olitteko kuuntelemassa?
JORMA Kaikki kuulin. On totta toinen puoli, toinen touhua. Sanalla Väinökin vihat voitti, sanaan tämäkin turvaa. Ei pahaan neuvo, kun neuvoo hyvään ja rakkauteen. Niin tuntui tekevän. Sitä täällä tarvittaisiin, kun tapetaan, raiskataan… Vaan miksi vaatii sitä varten hyvät haltijat hylkäämään? Ei se heidän syynsä. Miksi tahtoo kirkkonsa uhriniemeen rakentaa ja miksi puut hyvältä vuorelta kaataa? Eikö paikkaa muualla, eikö muualla puita? Eikö mahdu rinnan elämään hyvät haltijat yhden niinkuin toisenkin? Väinön tiedän, Tapion tunnen, heitä hyvittelen, heille uhrini kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Ei ole minulle hänen Kiesuksestaan, mutta paremmaksi hänetkin arvaan kuin Panun puujumalan, jonka kuvatoksen pyhälle vuorelle pystytti. Siitä on tullut kaikki kurjuus ja kaikki Karjalan pahat, siitä viljan vähyys, siitä kalan kaipuu. Olisin nuorempi, mielet kääntäisin, miehet nostaisin, kuvatokset kaataisin, vanhat haltijat arvoonsa ylentäisin. Ei olisi silloin pelkoa Ruotsin jumalasta, ei Ristin Kiesus mitään mahtaisi. Nyt tulee—saattepa nähdä—omakseen ottaa. Vaan virtensä oli kaunis.
EMÄNTÄ (joka ei ole kuunnellut JORMAN puhetta, vaan levotonna ja hajamielisenä milloin ovea milloin luukkua raottanut) Kuulisitpa, taatto, kerran Valamolaisten veisuun, kuulisitpa monasterin kellojen helinän…
JOUKO (tulee hengästyneenä.)
EMÄNTÄ
Näitkö? Löysitkö missä?