PANU (rivosti) Nuolen selkäänsä upotin! Suulleen suohon suistui, rääkyi ja räpytti, potki polulla poikkiteloin. Kun viimeisiä henkiään haukotteli, eteensä hyppäsin, kahta kämmentä yhteen löin ja huusin: »henkesi minua iankaiken palvelkoon!» Sen kuuli ja vielä kirota ehti: »käärmeeksi henkeni, maan alle matelemaan, kantapäätäsi puremaan!»—ja sinne meni, kaikki haltijansa mukanaan vei, en luullut heitä ikinä haltuuni saavani.
ILPO
Vaan saithan ne?
PANU Käärmeenä henkensä kuleksi. Vuotta kolme kun oli kulunut, kallonsa maasta kaivoin ja tuonne saunaansa vein. Niin päivänä muutamana käärme kynnyksen alla loikoi, kaulaa koukisti, niskaa nosti, sähisten päätänsä kohotti. Minä pihdin niskaansa, omaan kalloonsa ajoin, sen taikamajaani vein ja sinne salpasin—siellä on. Hyvin menestyin, kaupat kävi, veteli viljan saanti.—Poikansa tänne lähetti, aikoi onnen ottaa, usutti papin päälleni—siellä savuna sakeaan ilmaan nousevat, siellä kärynä korkeuteen kohoovat!—Oli se uhri haltijalle, oli se uhri haltijalle, Jouko! On siinä uhria vielä sinunkin ijäksesi, Jouko! Tuhannen uhrihärän veroinen! Eilen Annikki veden väelle, tänään…
JORMA (tulee)
Sinäkö, Panu, Reitalan saunan sytytit!
PANU Ja entä jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa minutkin.
JORMA
Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan
urhot nukkuvaa miestä saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet.
Ilmiotteluun vaativat, miekkojansa mittelivät ja vuorotellen iskivät.
Häpeän sukuani!
PANU
Aika aikaa kutakin!
JORMA
Etkä häntä sittenkään surmatuksi saanut. Pois pääsivät.
PANU
Pois…?
JORMA
Ei ollut pitänyt oven pönkkä.