—Pidä tallessa nuoli … sitä ehkä vielä tarvitaan.
Ilpotar saattoi Panun soihdun valolla saunaan, ja soihtu pistettiin saunan oven eteen lumihankeen kylventäajaksi. Se oli Panun määräämä taika, joka vaati pitkältä matkalta palanneen tällä tavoin tekemään, ettei räähkä kylpiessä pääsisi uupuneeseen ruumiiseen. Sill'aikaa kun kylpijä oli saunassa, ei kukaan saanut sitä lähestyä, ja parasta oli, että kaikki väki pysyi pirtissä sen aikaa, etteivät vihat, jotka ulkona väijyvät, pääsisi heidän kimppuunsa käymään.
Hienoksi ja hempeäksi oli Ilpotar saunan sisustanut, lattian ja lauteet oljilla peittänyt ja kesällä kerätyitä hajuheinäkimppuja pistellyt seinänrakoihin, kiukaan ympärille. Lempeästi hiveli tuoksuva, hauteleva löyly miehen kontistuneita, jäykkiä jäseniä, kun se Ilpon emännän taitavan käden heittämänä kohoili tasaisesti lämminneestä kiukaasta yhä täyteläisempänä, ensin vastan päältä ja sitten paljaalta kiukaasta. Haudottuaan vastan ja saatuaan tasaisen lämpimän saunaan, nousi Ilpotar itse lauteille ja hauteli, veteli ja ripsui. Sitten kävi hän käsiksi mieheen ja hieroskeli ja paineli pitkästä hiihdon ponnistuksesta kipeytyneitä jäntereitä.
—On siinä pulska mies vielä pulskemman naisen käsissä, puheli Ilpotar Panun äänetönnä loikoessa. Sitä selkää ja noita hartioita, kun ovat kuin visasta … ja entä nämä pohkeet, niin joustavat kuin jousen ponsi … ei ole huonot hyppyset minullakaan, mutta hohtimet pitäisi olla erää saadakseen.
—Älähän sentään niin puristele.
—Äläjämään kenen hieroja saisi, se hänestä mieleen. Käännyhän kyljellesi, niin nivusiasi vetelen. Olla minulla tuommoinen mies omana omituisena … vaan vanha on rähjä; kun kiinni tarttuu, hajoovan käsiinsä luulee.
—Vielähän Ilpo miesten rinnalla hiihtää ja asiansa ajaa.
—Ei aja miesten asioita, sen tietänen paremmin kuin sinä. Etpä vielä ole halannutkaan hierojaasi.
—Vielähän tässä ehdin, jahka jäsenet vertyy.
—Vertymän pitää!—Neuvosta minulle lemmen nosto.