—Teinhän vielä, mutta sitä en sano.
—Sano pois kaikki.
—Saanenhan sanoa, vaan et siitä minua kiitä … haltija kuulisi, sanan veisi, ja huomenna olisi kaiossa karhu.
—Älä sano sitten. Mutta mistä sinä, Panu, olet nuo tietosi saanut?
—Ka, haltijat unessa ilmoittavat, toiset tiedot arpa neuvoo.
Uteliaasti olivat tuvassa istuneet miehet kuunnelleet Panun puhetta, ja voutikin oli varmasti vakuutettu siitä, ettei karhua käynyt taikoja tekemättä pyytäminen. Jorma ei nyt huolinut ruveta mieltään ilmaisemaan, virkkoihan vain vieressään istuvalle miehelle:
—En tiedä Väinön linnun raatoja kuljetelleen … luvut luki ja anoi apua Ukolta…
Mutta vouti oli matkasta väsynyt ja käski tilaa laittamaan. Yksin pantiin herra suureen tupaan nukkumaan, muut miehet poistuivat toiseen pirttiin yötään viettämään. Tarjosi vouti kuitenkin Panulle itselleen sijan samassa huoneessa. Mutta ei sanonut Panu tänä yönä makuupaikkaa tarvitsevansa. Varautua täytyi hänen huomiseen karhunajoon, oma ja miestensä henki turvata aseita tehoisiksi taikomalla. Ase saattoi olla näöltään uusi ja oivallinen, keihäs vankka varreltaan ja terä purevan näköinen, nuoli niin menevä, että luulisi itsestään ilmassa lentävän, eivätkä kuitenkaan mihinkään kelvanneet, varsi katkesi, kärki murtui eikä haavaa tehnyt, ellei ollut oikeissa mujuissa kasteltu, ja ellei sen päälle oltu oikeita lukuja luettu.
—Otahan minunkin aseeni, virkkoi vouti.
Panu toivotti hyvää yötä ja pehmoisia pahnoja, mutta ovesta käännytti hänet vouti vielä takaisin.