—En ota heimoni miesten vihoja päälleni sen vertaisesta. Mutta kun kymmeneksi vuodeksi kuninkaan verot lahjoittanet, kun kuninkaan metsästäjäksi minut miehineni ottanet ja luvannet torjuakseni tältä puolen Rajavuoren kaikki, jotka tänne erän ajoon muista heimoista työntynevät…
—Ylen suuri hinta mokomasta…
Mutta Panu huomasi, että vouti vielä on taipuva.
—En ole häntä tarjoillut.
—Viitenä vuotena verosi omasta aitastani maksan.
—Otatkos kuninkaan metsästäjäksi ja annatko omine aseineni torjua vieraat?
Vouti mietti hetkisen, käveli edestakaisin lattialla, pysähtyi, kuuli naisten toisessa tuvassa helein äänin ilakoivan, Annikki lauloi ja muut tytöt säestivät. Siellä oli piirikarkelo jo karhujen ympärillä käymässä.
—Siitä hinnasta saat iki-omaksesi!
—Olkoon menneeksi!
—Kättä lyödenkö luvannet?