—Heluna! huutaa vouti yht'äkkiä. Mutta ennenkuin Heluna huoneen suojasta joutuu, vaikka juosten rientää, hyppää hän jo pystyyn ja karjaisee uudelleen:—Heluna, herjan sikiö!—Vie airot rantaan!
Heluna ottaa airot porstuan kupeelta ja aikoo mennä.
—Älä mene, sanoo vouti. Tule tänne … ka, älä pelkää, en minä nyt lyö.—Ympärilleen katsellen kuiskaa vouti tytölle:—Näitkö sinä mitään eilen, kun istuit venheessä kosken alla? Näitkö koskessa mitään … näitkö sen alas tulevan?
—En minä nähnyt.
—Jos näet, et saa sanoa kenellekään. Ka, mene nyt … mitä siinä seisot … en minä lyö!
Heluna lähti, ja vouti otti haavin hänkin lähteäkseen.
Silloin rähähtivät kahlekoirat portilla vimmatusti haukkumaan, ja kun vouti kääntyi, näki hän Reidan seisovan ulkopuolella uskaltamatta tulla sisään.
—Siit, koppiinne, koirat! Onko sinulla minulle asiaa? huusi vouti.
—Voudille on asiaa, kuiskasi Reita luo tultuaan.
—Mitä asiaa?—Epäluuloisin silmin katseli vouti tulijaa.—Pappiko lähetti?