Runsain uhrin ovat he tulleet, isoja uhrieläimiä suuremmat suvut tuoden, pienempiä pienet, eikä kukaan ole tyhjin käsin tullut, sillä hyvä on ollut vuosi ja suuret saaliit ja osansa on haltijalle annettava.
Tavattoman hyvin oli talvimetsästys ja kevätpyynti onnistunut niin metsän kuin vedenkin viljan.
Ei ollut keskeneräinen Lapinretki pitkäksi aikaa saanut Panun mieltä masennetuksi. Karkoitettu oli reitalaiset ja iäksi päiväksi näiltä mailta ajettu, jota kaikki kansa jo kauan oli toivonut. Kiitosta sai Panu siitä heimoltaan, eikä Jorman tekemä suruvirsi »viattomain vainosta» kenenkään korvaan tarttunut, sillä ainainen oli ollut riita reitalaisten kanssa.
Eivätkä reitalaisen kirotkaan, jotka oli lähtiessään hyvästikseen heittänyt, näkyneet mihinkään tuntuvan. Ei toteutunut ennustus viljan vähenemisestä. Oli päinvastoin, niinkuin olisi koko Lappi Karjalan saloille ja kankaille aarteensa tyhjentänyt. Hirviä ja peuroja ilmaantui laumoittain Panujärven ympärille, niiden jäljessä tuli susia, ilveksiä ja ahmoja. Ja kun lunta oli sauvalla mitaten metsissä, oli riista helppo saavuttaa. Suurempi kuin koskaan ennen muistettiin olleen, oli saalis tänä talvena ollut.
Kaikki se luettiin Panun ansioksi. Lapin tieto oli hänellä takanaan, reitalaisten metsäonnen oli anastanut, papin oli peloittanut ja isot edut itselleen ja heimolleen voudilta hankkinut. Ei ollut hätää eläessä, kun semmoinen mies heimon asioita johti.
Ja taitavasti oli Panu metsästyksen järjestänyt. Eivät miehet yksitellen hiihtäneet, eivätkä taloittainkaan erän ajoon lähteneet, vaan kaikki heimon miehet yksissä tuumin ja yhteisen neuvonpidon mukaan. Miehissä otukset saarrettiin, nopeasti kävi ajo, kun ajajat vaihtuivat, toiset jälkeen rientäen, toiset vastuuseen ja huonoimmat hiihtäjät kaadetun riistan kotiin kantaen.
Eivät karhut päässeet käsistä karkaamaan, uupuivat hirvet, ja turkki nujerrettiin susien, ahmain ja ilvesten selästä. Miehiä myöten saaliit jaettiin ja sai osansa nyt vanha Patvakin ja nurisemasta lakkasi. Niin oli taas otuksen ajo käymässä isolla voimalla kuin ennen esi-isäin aikana ja vieläkin isommalla kuin ennen, sillä kun ajoaika päättyi, ei isomman elukan jälkeä enää lähitienoilla tavattu. Muista erillään ja muihin yhtymättä kulki Jorma, nurkuen liikaa haaskausta, ennustellen Tapion tyytymättömyyttä ja metsänviljan vähenemistä vastaisina vuosina. Mutta Jormaa pilkattiin, naurettiin horisevalle ukolle, joka ei ota silloin, kun annetaan.
Kaikki saapuivat nyt Panulaan härkineen, lehmineen, hiehoineen, lampaineen ja lintuineen, ja ne, jotka eivät voineet elävää uhrattavaa kaukaisista kotipaikoistaan kuljettaa, toivat muuta tavaraa, jolla vaihtoivat uhrieläimiä lähempänä asuvilta, niin että oli kuin markkinat Panulan tanhualla. Kaikki uhrattavat elukat vietiin heti tultua pyhälle vuorelle laitumelle, sillä niin vaati vanha taika, että uhrinaudan piti saada haltijain omaa heinää maistaa ja heidän omista lähteistään juoda ennenkuin teurastettavaksi vietiin. Nuoret pojat, kirjavilla nauhoilla koristetut, pantiin Joukon johdolla pyhää karjaa paimentamaan.
Paljon oli työtä Panulla uhripäivän aattopäivinä. Panulan suuressa tuvassa otti hän vastaan sairaita, jakoi lääkkeitä, paranti, teki taikoja, kyseli arpaa ja sen vastauksia tulkitsi, myi taikakaluja ja kannuksia ja opetti uusia taikoja: uusia kalataikoja ja uusia karjataikoja tämän kesän varalle. Aamusta varhaisesta myöhäiseen iltaan hän tuvan peräpenkillä istui, ollen tuvan luukut suljettuina ja tuli takassa palaen. Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta sanoi kaiken pahan tänä vuonna tulevan: »Ristin-Kiesus, papin peikko, sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne».
* * * * *