—Ja sitten jäykistyi kuin olisi kuollut. Kun olisi joku, joka sen poloisen siitä päästäisi.
Yhä sekavammin vaeltelivat Joukon ajatukset. Se siitä vain hänen mieleensä selvisi, että Reita on käärmeen kiroissa … että hänellä itsellään on käärme Reidan isän kallossa … että hän sitä siellä vankinaan pitää eikä päästä ja että Reita tahtoo kaikki käärmeet tappaa.
Hän ajaa karjan samalle aholle, jossa eilen oli Reidan kanssa. Reita ei ole siellä, eikä karja pysähdy. Hänen täytyy seurata karjan mukana, mutta kun karja pysähtyy toiselle aholle ja asettuu sinne syömään, heittää Jouko konttinsa kivelle ja rientää juoksujalassa katsomaan, joko Reita olisi tullut. Ei ole tullut, ja Joukon täytyy palata karjan luo.
Kaiken päivää kulkevat lehmät salolla viimekesäisiä syönnöspaikkojaan katsomassa. Vasta illemmalla kääntyvät kotimatkalle, ja Jouko rientää edeltäpäin, sillä karjan ura kulkee ahon kautta.
Reita istuu kivellä ja odottaa. Säteilevin kasvoin ottaa hän vastaan Joukon. Paimenpojat ovat olleet täällä, kertoo hän. He ovat puolen päivää yhdessä tätä kirjaa tutkineet, tämä on Lasten Paras Tavara, se, minkä eilen näit, oli Pyhä Raamattu, hän on heille näitä merkkejä neuvonut, jo ovat muutamia oppineet, ja kun vielä tulevat, niin kohta osaavat itse selon ottaa. Ja on hän muitakin opettanut, on käynyt taloissa naisten luona, kun miehet ovat poissa.
—Lue sinäkin! kehoittaa hän.
—Isä voi tulla kotiin milloin hyvänsä, sanoo Jouko.
Mutta Reita ei sitä kuule. Hän on ottanut laukustaan kirjan, pienemmän kuin sen, mikä hänellä eilen oli, hän avaa sen Joukon eteen ja sanoo:
—Tule oppimaan sinäkin, opetan sinulle nyt Herran rukouksen… »Isä meidän, joka olet taivaissa»…
Ja Reita luki kerran alkuun päästyään rukouksen loppuun asti.