Kari loi pitkän tutkivan silmäyksen pastoriin, aikoi sanoa jotakin, mutta vaikeni kuitenkin.
Mutta Reita virkkoi:
—Vanginnemme velhon ja murhamiehen.
—Mutta emme tutkimatta tuomitse! vastasi pappi. Se on voudinkin käsky!
Hän määräsi miehet viemään tavarat venheisiin ja poistui itse sill'aikaa heittämään viimeiset hyvästit vaimolleen.
Itkettynein silmin, mutta kuitenkin tyynen näköisenä kävi Anna-rouva hänen kaulaansa:
—Lupaa minulle, ettet kosta pahaa pahalla … ole hänelle jalo ja lempeä, vaikka hän onkin sinulle pahaa aikonut. Lupaatko?
—Olisit kuullut, mitä äsken miehille puhuin … aivan niinkuin sinun suustasi.
—Sitten olen rauhallinen. Enkä tiedä, miksi niin on, mutta nyt ei minua enää peloita jäädä yksin niinkuin ennen, sitten kun Jumala kuuli rukoukseni. Minä täällä istun ja odotan ja kudon ja ompelen. Tules tänne!
Ja hän vei miehensä piirongin luo, avasi laatikon ja näytti hänelle kapalokääröjä, jotka oli pinonnut laatikon nurkkaan; toisessa nurkassa oli lapsen vaatteita: myssyjä, sukkia ja paitoja.