Karin mielestä olisi nyt heti kohta, kun kylässä vielä nukuttiin, soudettava uhrivaaran alle, noustava maihin ja hiivittävä vaaran laelle. Siellä oli Panu vangittava. Vastarinnasta ei olisi isoa pelkoa, sillä aseettomina menivät miehet uhripaikalle. Siltä varalta, etteivät Panua hyvällä jättäisi, vaan lähtisivät kylästä aseitaan noutamaan, tuli miehistä toisten olla vuoren ja kylän välisellä kannaksella estämässä heitä sitä kautta talojen ja aseittensa turviin pääsemästä. Sitä varten, että sittenkin pääsisivät läpi murtautumaan, oli yhden tai parin miehen piilouduttava Panulaan ja pistettävä kostoksi talo tuleen, jos merkin saisivat.
—Reita on luvannut taloon piiloutua, lopetti Kari.
—Reita! huudahti pastori moittien ja kummastellen.
—Olisihan se meidätkin polttanut,—puolustelihe Reita.
—Ei se ole kristillistä, eikä murhapoltto sovi niille, jotka tulevat evankeliumia tuoden.—Ja kääntyen Karin puoleen sanoi hän:— Uhrivuorelle menemme ja siellä hänet vangitsemme, mutta emme väijyen hänen kimppuunsa käy. Suoraan astumme esiin ja pahantekijän ja velhon tilille teoistaan vaadimme.
—Tee niinkuin tahdot … sinun on karhusi kierroksessa, ja vasta kun siitä ulos murtautuu, on muilla aika ajoon lähteä omalla laillaan,— vastasi Kari.
Piilopaikkaan Reitalan aholle näkyi selvään kaikki, mitä Panulan pihassa toisella puolen saunaa tapahtui. Näkyi, kuinka uhrikansa sinne vähitellen kokoontui, kuului laulua ja soittoa, ja jono lähti liikkeelle vuorta kohti ja sinne sen rinnettä kiipesi. Silloin työnnettiin venheet vesille ja soudettiin nopeasti Panulan rantaan.
Panulan piha oli täynnä naisia ja lapsia, jotka uteliaina ja ihmeissään katselivat outoja tulijoita.
Tultuaan miestensä kanssa keskelle pihamaata virkkoi Martti-pappi:
—Herran Jeesuksen rakkautta ja Isän Jumalan rauhaa toivotan teille kaikille!