—Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo ennen muita makuulta noussut mies.
—Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi
Kuisma.
—Ei pyystä kahden jakoa.
—Ka, pane sitten se karhun lapa.
—Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla… Tuoll' on, Jouko, puu täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme istuivat.
Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu.
—Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että tappavat, virkkoi Kuisma.
—Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä.
—Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
—Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi.