—Tai on se teidän oma mielialanne, joka sen tekee.
—Totta kyllä on, että eilen olin väsynyt.
Hän katsahti Elliin uteliaalla kummastuksella, niinkuin ei olisi tuollaista huomautusta odottanut. Samassa tuli hänenkin mieleensä kuva entisiltä ajoilta, ja hän kysyi leikillisellä vivahduksella:
—Vieläkö te haaveksitte kauniina kesäiltoina niinkuin ennen?
—Eihän se enää ole luvallista, vastasi Elli naurahtaen, mutta punastui hiukan muistaessaan eilistä iltaa.—Saako olla kahvia?
Rappujen edessä hiekalla oli maannut suuri koira, joka nyt selvittelihe kääröstään ja tuli venytellen vierasta tunnustelemaan. Sitten töykkäsi se häntä turvallaan polveen ja heilautti vähän häntäänsä.
—Usko! Anna kättä vieraalle, ystäväni! Kas, että hän antaa … minä en ole koskaan ennen saanut häntä suostumaan vieraisiin.
Usko sai sokeria ja antoi silitellä itseään.
Pastori ilmaantui samassa toiselta puolen pihaa, paitahihasillaan, lyhytvartiset, saveutuneet saappaat jalassa ja luuhkalakki päässä. Hän kutsui Olavia mukaansa uimaan.
—Toimitapa, Elli, meille puhtaat uimalakanat! huusi hän, ja saatuaan omansa kääräisi hän sen olkapäittensä ympärille ja alkoi kävellä köllytellä edellä rantaan.