Kyllä se olisi Ellille kaikista parasta, jos hän pääsisi kotoa pois … jotain oppimaan … ja onhan monin paikoin jo hyvin tavallista, että tytötkin saavat oppia vähän sitä, mitä pojatkin… Ja kun sitä ajatteli, niin kyllähän se tyttö, jolla on päätä, saattaa yhtä hyvin kuin poikakin … jotka usein ovat huonopäisempiä kuin tytöt… Eikä äiti luullut Ellillä olevan niinkään huonon pään, vaikka häntä eivät huvittaneet talouden askareet … eikähän mitään haittaisi, jos koetettaisiin…
Äiti kyllä tiesi jo edeltäpäinkin, mitä isä näihin vastaisi, ja tiesi hän senkin, ettei hän osaisi hänen syitään kumota…
Ellikö kouluun? Mitä varten ei hän saattaisi kotona olla?… Oppii kai hän lukemaan ja kirjoittamaan sen, minkä naiset tarvitsevat, joiden ei tarvitse osata oikeinkirjoitustakaan aivan … kyllä isä sen verran osaisi opettaa.
—Mutta näethän sinä itse, mimmoinen hän on … ei hänellä ole halua mihinkään ryhtyä … ja minä vain luulen, että jos hän saisi lukea…
—Niin se ei siitä muuttuisi sen kummemmaksi … minä olen siitä aivan varma … minä tunnen naiset paremmin kuin te itse…
Ja sen sanottuaan meni isä taas jonnekin ulos, ja asia jäi.
Mutta muutamana päivänä tuli pappilaan vieraita.
Tietysti se herätti suurta huomiota, kun tuli pappilaan vieraita … ja vielä suurempaa, kun ne ajoivat vaunuilla ja kahdella hevosella.
Herra ja rouva istuivat vaunujen perässä ja vastapäätä heitä pieni tyttö, jolla oli hattu päässä ja hatussa ja käsissä kukkia. Elli sen näki keittiön rappusten edestä, jossa seisoi ja katseli heidän tuloaan, kun ajoivat isosta portista pihaan ja seisahtuivat salin rappusten eteen.
Isä juoksi juoksemalla vastaan, eikä Elli ollut vielä milloinkaan ennen nähnyt isää niin vikkelänä. Ennätti vaunun porttia jo avaamaan, auttoi maahan vierasta rouvaa ja suuteli hänen kättään. Sitten halasi herraa, ja ne nauroivat ja melusivat niin, että Ellin piti vetää esiliinansa helma suun eteen. Mutta se Elliä eniten kummastutti, että isä kumartui pienen tytön puoleen ja kysyi niinkuin aikaihmiseltä, kuinka hän voi ja onko hän matkasta väsynyt, johon tyttö taas vastasi niinkuin aikaihminen, ettei hän erittäin ole. Samassa tuli äitikin ulos vähän hämillään olevan näköisenä, ja kun antoi kättä vieraalle rouvalle, niiasi äiti, vaikka vieras rouva vain päätään taivutti. Mutta sitten repäisi isä auki porstuan toisenkin oven, levitti kumartaen kumpaakin kättään ja pyysi vieraita astumaan sisään. Ne menivät, rouva ensin, sitten tyttö ja sen jälestä herra ja isä yhtaikaa, mutta äiti meni vasta viimeksi ja tuli kohta takaisin melkein juoksujalassa kiirehtien kyökkiin.