»Ole sinä vain minun armahain, sinua minä rakastan».
Elli oli yhtäkkiä ihan huumaantunut. Kaikki unohtui, entiset ikävyydet, kömpelöt kengät ja huonot vaatteet ja se, ettei osannut tanssia. Tätä hän osasi, ja Arthur oli häntä pyytänyt tanssiin! Hän pyöri, hyppeli ja lauloikin, ja tukka heilui ja hameet hulmusi.
XI.
Kun Elli seuraavana aamuna meni kouluun, ei Sigrid vielä ollut siellä. Muut tytöt seisoivat melkein kaikki ison taulun takana ja tarinoivat, selkiään uunia vasten lämmitellen.
Elli seisoi sattumalta taulun edessä, johon oli kartta ripustettu, ja katseli sitä.
Tytöt puhuivat eilisistä tanssiaisista ja arvostelivat lyseolaisia.
—Mutta se Elli, kuinka se oli hassu! sanoi yht'äkkiä muuan tytöistä.
—Niin, sanoi toinen heti, näittekö, mitenkä hän harppaili piirihyppyä … muutahan hän ei osaakaan…
—Se oli, niinkuin minä jo eilen sanoin: harakkaa.
Elli aikoi mennä, mutta jäi kuitenkin seisomaan. Puhe taulun takana jatkui samaan suuntaan: