—Niin, ruoka on jo valmis … herrat ovat hyvät ja käyvät pihaan.
Elli tunsi saavansa itseluottamusta suuret määrät, kun sai sanotuksi sen aivan huolettomalla äänellä.
Herrat jatkoivat matkaansa. Isä ei jättänyt ylioppilasta. Selitti kesäkylvöistä ja syyskylvöistä. Mutta maisteri kääntyi heti kohta Ellin puoleen ja alkoi puhella.
—Onko neiti huvitettu taloudesta? kysyi hän hyvin suurella painolla.
—Niin, kyllä minä olen, sanoi Elli ja katsoi maisteriin syrjästä päin. Hänessä oli jotain, joka epäilytti … ikäänkuin olisi ollut vähän tyhmä.
—Tämä on erittäin kaunis paikka, sanoi maisteri kohta perään.—Eikö tämä ole kaunis teidänkin mielestänne?
—Kyllä tämä on…
—Niin kaunista kirkon paikkaa en ole usein nähnyt … kun kirkko on kauniilla paikalla, jylhien kuusien ympäröimänä ja järven rannalla, kohoaa sanankuulijankin mieli, ja saarnamies tuntee itsensä ylennetyksi … eikö totta, neiti?
Maisteri oli jostain syystä Ellin mielestä niin koomillisen näköinen, että hänen oli vaikea pidättää nauruaan.
—Eikö totta, neiti?…