— … ei ole lapsia, vaikk' on ollut naimisissa enemmän aikaa kuin moni muu … kuinka kauan lie ollutkaan. Mikähän siinäkin lie, että muutamilla on, muutamilla ei?
Niin olikin, ett'ei Matilla lapsia ollut. Vaimo hänellä oli, Liisa, muttei muuta joukkoa mitään. Kahden asuivat he Korventaustan pienessä mökissä pappilan metsäsaralla. Vanhoja he olivat molemmat, olivat jo olleet kauan … ja pieniä. Pieni oli hevonenkin, tammarupukka, vaikka riski, ja pieni oli Liisan lehmä. Muusta maailmasta he eivät paljoa tienneet eikä muu maailma heistä. Muutamia kertoja vuodessa he vain ihmisten ilmoissa kävivät … kirkossa joulunpyhinä, kolmena pyhänä peräkkäin, juhannuksena ja pitkänäperjantaina ripillä. Tammikuun lopulla Matti sitten tavallisesti toi arentijyvät rovastille ja vaihtoi ruustinnalta kehruuksia Liisalle. Sillä välin elelivät he sydänmaassaan. Matti kaatoi keväällä pienoisen kasken, poltti sen seuraavana kesänä ja kylvi, muokkasi peltotilkkunsa ja pani toisen puolen rukiiksi, toisen potaatiksi. Sitten hän heinä aikana keräili yhdessä Liisan kanssa ahoilta ja purojen varsilta heinät hevoselle ja lehmälle. Syksyn tullen ja talvikaudet pyydysteli Matti lintuja ja jäniksiä; pyssyä ei Matti ollut ikipäivinä kädessään käyttänyt. Liisa auttoi Mattia kesillä ulkotöissä, ruokki talvella lehmän, porsaan ja kissan ja kehräsi sitten mikkelistä lähtien helluntaihin saakka ruustinnalle villoja ja liinoja.—
—Vielä se on riski mies tuo Matti, sanoi pehtori, kun tuli Matin kanssa makasiinista ja Matti heitti melkein tyhjän säkkinsä rekeen.
Matista oli aina mieleen, kun häntä riskiksi mieheksi sanottiin. Mutta aina hän kuitenkin siihen virkkoi:
—Mitäpä tuota minun riskeydestäni, vanhan miehen … ei pidä pilkata vanhaa miestä … riskimpihän toki pehtori on itse.
—En toki ole … mitä se Matti nyt sanoo … vai ei Matti ole riski, kun kantaa selässään puolen tynnörin säkin.
—Eihän siinä toki ollut kuin vähän päälle kymmenen kapan.
—Onpa sitä maar siinäkin.
—Mitäs minä nyt enää, mutta toista se oli silloin nuorra miessä ollessa—…Ja Matti kertoi kiiluvin silmin saman kertomuksensa, jonka joka kerta ennenkin oli jyväin maksussa kertonut. Se kertomus oli semmoinen, että kun hän vielä renkinä ollessaan tässä samassa pappilassa oli kerran ollut riihtä puimassa ja kun säkkiä kannettiin riihestä aittaan, niin ei muuan renki—laiska vetelys, mikä lie ollut, vaikka oli iso—ruvennut osastaan kantamaan … sanoi vain, ett'ei hän jaksa.—»Eikö noita ehkä saatane ilman sinuakin», oli Matti sanonut, vääntänyt säkin kummallekin olkapäälleen ja sanonut vielä sille rengille, että »jos haluttaa—hyppää itse säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan…»—Silloinpa oli pehtori tuonut rovastivainajalta (tämä nykyinen oli jo kolmas sillä sijalla Matin muistin aikaan) … tuonut ryypyn.
—Vaan mitäpä nyt enää jaksaisin, vanha mies … ei minusta enää ryypyn tienaajaksikaan.