KÄYNTI TALONPOIKAISSÄÄDYN ISTUNNOSSA.
»Savo», maaliskuun 27 p:nä 1888.
Kaikki aatelittomat säädyt asustavat näillä valtiopäivillä Ateneum'issa, tuossa tietämättömällä tavalla syntyneessä rakennuksessa, joka kohosi kuin taikalinna meren pohjasta. Viime valtiopäivillä lausuttiin säädyissä mielipahaa tuollaisten talojen rakentamisesta ja huomautettiin niiden tarpeettomuudesta. Mutta vastaukseksi siihen ovat säädyt nyt samaan taloon sijoitetut—säätyhuonetta odottamaan. Ja joka kerta kun he astuvat Ateneum'iin, saavat papit ja talonpojat sydämmensä sulakkeeksi lukea kultakirjaimilla räystään reunaan latinaksi kirjoitetut sanat: /Concordia res parvae crescunt/.
Talonpoikaissäädyn istuntohuone on alimmassa kerroksessa. Se on iso sali, jonka kattoa kannattaa neljä tukevaa pilaria. Ikkunoita on siinä sekä etelää että pohjoista kohti. Itäisellä seinämällä on kuulijain lehteri ja vastapäätä sitä toisella puolen salia suuri ovi, ulos vestibyyliin eli porstuaan. Keskellä lattiaa pilarien välissä ja niiden ulkopuolellakin on suuri joukko pieniä keltasia pulpetteja, yksi kutakin edusmiestä varten. Kansi pulpetissa on jyrkkä ja vino, mutta pienen linkun avulla saadaan se kohoamaan melkein vaakasuoraksi pöydäksi. Kaikkien pulpettien huomio on ikäänkuin käännetty yhtäänne päin, puhemiehen pöytään, joka pohjoisella seinämällä seisoo ylempänä muita. Puhemiehen pöytä on koristettu punasella veralla ja sen takana on kaksi tuolia, toinen puhemiestä, toinen sihteeriä varten. Toisella puolen tätä pöytää on notarion paikka ja toisella tulkin; sen edessä istuvat pikakirjurit kahden pöydän ääressä.
* * * * *
Sali on tyhjä, mutta säädyn kanslian puoleksi aukinaisesta ovesta näkyy pöydän ääressä istuvan kiiltonappiseen frakkiin puettu mies, säädyn sihteeri. Hänen läheisyydessään seisoo kanslisti, jotain kysyen. He kääntelevät papereita, panevat yksiä pois ja ottavat toisia esille. Järjestävät varmaankin tänään esitettäviä asioita.
Iso ovi alkaa aukeilla ja aikaisimmat edusmiehet tulevat sisään. Jos se on joku herrasmies, jolla on silmälasit, niin taivuttaa hän päätään eteenpäin, katsoa maurauttaa huurtuneiden lasien yli ja alkaa niitä sitten pyyhkiä. Hän on hyvin aseettoman näköinen tuossa sähkön huikastessa hänen silmiään kuin päivä huuhkajan. Kun lasit ovat paikoillaan, lähtee hän oven suusta liikkeelle ja jatkaa matkaansa vesikarahvin luo. Riihimäen lähdevettä juopi hän siinä kulauksen toisensa perästä. Ruokalevon päälle se kuivaan suuhun mahtaa maistuakin mainion makealta.
Sill'aikaa on tullut toinen edusmies. Hän on paksu rusthollari, joka vyöryttää itseään eteenpäin varmasti ja vakavasti. Kuuluisi tukevien askelien jymähteleminen, ell'ei lattia olisi niinisessä matossa. Rusthollariakin janottaa ja häntä vetää samalle lähteelle kuin herrasmiestä. He nyökäyttävät molemmat toisilleen päätä vesilasin yli ja sitten tuppaavat he kättä. Sen tehtyään he menevät kukin pulpetilleen. Istuutuessaan katsahtavat he kuulijain lehterille ja herrasmies taivuttaa niskaansa jollekin tuttavalle.
Mutta yhä useammin alkaa aukeilla ovi ja ukkoja tulee kaksittainkin sisään. Muutamilla on mietintöjä ja kirjoja kainalossa, toisilla irtaallaan, toisilla sitä varten laitetuissa kansissa, joihin on kultakirjaimilla painettu: »Propositioner.» Ne pannaan pulpetille, jonka sisässä pää ja kädet vähän aikaa toimivat. Pulpettien päälle on asetettu uusia mietintöjä. Rusthollari ottaa kynän taskustaan, pyöräyttää sen kärkeä suussaan ja kirjoittaa hyvin totisen näköisenä nimensä vihkon ylälaitaan.
Tulleet alkavat muodostaa ryhmiä lattialla. Heidän keskusteluistaan rupeaa syntymään surinaa salissa. Toiset ovat herrasmiesten näköisiä, pitkissä halkohelmatakeissa, toiset käyvät kotikutoverassa, krajeissa ja manseteissa. On niitäkin, joilla on harmaa sarkanuttu ja liivien yläreunan yli käännetty paidan kaulus. Mutta pieksuja ei näy kuin yhdellä ainoalla.—»Tuolla tulee puhemies.»—Hän on kumarahartiainen, pyöreäotsainen, tukeva talonpoika. Mennä jurrittaa juuri ketään tervehtimättä kansliahuoneeseen. Kun hän aukaisee oven, kuuluu sieltä naurua. Ja tietä annettuaan puhemiehelle astuvat sieltä peräkkäin ulos edusmiehet Meurman ja Avellan. Edellinen on varmaankin sanonut jonkun kompasanan, koska jälkimäisen niska vielä pulpetinkin ääressä nyökkäsee. Herra Avellan viittaa luokseen rusthollarin, joka nojaa kyynärpäänsä pulpettiin. Herra Meurman menee toisen istuvan rusthollarin luo ja laskee kätensä hänen selkäänsä. Puhuu hänelle ja kohottaa käsiään, olkapäitään ja silmäkulmiaan hänelle omituisella venäläisellä tavalla. Hän nähtävästi selittää jotain tuiki tärkeää »asianlaitaa». Mutta kun rusthollari on ymmärtänyt asian, niin herra Meurman häntä ystävällisesti taputtaa hartioille. Molemmat rakastavat he rusthollareja ja rusthollarit rakastavat heitä.