Ja sitä sanoessaan taputti hän orittaan kaulalle ja nimitteli häntä nimeltään. Kehoitti minuakin koettelemaan sen lautasta ja tunnustelemaan turpaa, joka oli »sileä kuin sametin nukka.»
Oriista päästyämme katsahdimme rekiliiteriin, johon tultiin suoraan tallista. Siellä aina kuuluttiin hevoset valjastettavan, joka oli paljon mukavampi täällä tehdä kuin ulkona kartanolla pyryssä ja pakkasessa.
—Ja tästä ne on aina niin sukkelat pyöräyttää talliin.
Minä luulin jo, että ulkohuoneiden tarkastus olisi loppunut, mutta sitä minun ei olisi pitänyt luulla, sillä »yläsilta» oli vielä käymättä, vaan ei suinkaan tarkoitus sitä semmoiseksi jättää.
Mukavia kiertoportaita myöten sinne tallista kohottiin ja toden totta minä hämmästyin, kun aukeni eteeni siellä huone semmoinen, että päätä huimenti. Yhtenä ainoana suurena salina oli koko navetan päällys ja niin siisti kuin puhtahin pirtti.
—Täällä saattaisi vaikka tanssiksi pistää, ihmettelin.
—Jottako täällä ei olekin sitten pistetty, jo toki montakin kertaa.
Melkein joka vuosi täällä kauranleikkuutalkoossa tanssia lekutellaan.
—»Ja siin' ei seinät hämmentele», deklamoin minä.
Keskelle tuota mahdottoman suurta luhtia oli ripustettu nuorakiikku ja siihen sanoi herra kylän poikien aina sunnuntaisin kokoontuvan tyttöjänsä kiikuttelemaan.
—Vaimoni mielestä se ei ollut oikein sopivaa, mutta minä ajattelen, että parempi on, että ne kokoontuvat tänne kuin jonnekin muualle, niin ei omain renkien ja piikojen tee mieli kylään juosta.—On siinä tänäkin päivänä mahdettu heippasta, mutta nyt se joutaa taas viikoksi yöpuulleen.—