LINDH. Ottaen taas kirjeen. Tämä on kai olevinaan »viimeinen varoitus»: »Poistu tai kuole». Se saapuu jo kolmannen kerran ja joka kerta yhä suuremmilla kirjaimilla.
ROUVA LINDH.
Eikö sinulla ole aavistustakaan siitä, keneltä se on?
LINDH.
Ei, mutta se kai saadaan aikanaan tietää—saat ainakin sinä.
ROUVA LINDH. En todella ymmärrä, kuinka sinä viitsit ja voit. Mitä hauskuutta voi sinulle tuottaa tuommoinen?
LINDH. Hetken kuluttua.
Olet saanut kirjeen.
ROUVA LINDH.
Kaarlo on muuttanut nimensä.
LINDH. Miksi minulla nyt on kunnia kutsua poikaani—jos tiemme joskus vielä sattuisivat yhteen?
ROUVA LINDH.
Olisi hän voinut olla sen tekemättä.
LINDH. Se oli kuitenkin turvallisinta. Tarvitaan hiukan rohkeutta tätä nykyä kantaa Lindhin nimeä. On yhä availlut kirjeitä ja ristisiteitä. Täällä on lisää samaa sorttia. Urheaa väkeä, toden totta, nuo perustuslailliset: nimettömiä uhkauskirjeitä, nimettömiä haukkumakirjoituksia maanalaisissa sanomalehdissä. »Petturi!»— »Roisto!»—»Edvard Andreijevitsch!»—»Veljesi veri huutaa!» … ja niin edespäin, ja niin edespäin…
Avaa kuoren, josta tulee esille »Vapaat sanat». Silmäilee niitä
ja lukee otsakirjoituksia.