Jo etkö ymmärrä, mitä hyvyydessään täti Hurskaus manaa ja manaa, kun on suven juhla viel’ alussaan: "Pois nuoruuden aikaa älä kallista kauan tuhlaa, mene varhain maata, lapsonen!"
Sydän, varhemmin, varhemmin vielä mene makaamaan!
Jo näithän, jo tuta sait ilonpitoa outojen ihmisten, et omaa tahtias tuntenut siinä.
Oli mittansa, määränsä heillä, oli tunteet keskenkasvuiset, sin’ et määrääs tiennyt ja tuntees täytenä löi.
Unen untuvapatjoihin kaikki hautaa, mitä elolta sait: kevättuntees häkkilinnut, mielimurtees, kaikki.
Unen helmassa kaikki tasaantuu, ja sydän talttuu ja muhoilla alkaa levossaan kuin sininen enkeli siipiniekka.
Kuin iilimato uni imee tuskatta, verkalleen pois tunneajokses, sydän.
— Vai vaaditko, malttamaton, taas maailmaan, taas markkinahumuun? Hevon hirnuntaa sun oppia pitäis ja markkina-appeita rouskuttaa kera mustalaisluuskien saisit!
— Sydän, varhain, varhemmin vielä mene makaamaan!
Bacchus Erakko.