Niin kuuli kevät lastaan.
Vaan kevään ainoastaan
laps suuri, anoit, sait.
Mut eessä suven uksen
täys tuskaa odotuksen
saat vartoa sa vait'.
Jok' aamu tuntees herää,
— ei tähkää tee, ei terää,
se kasvaa vartta vain.
Öin pitkin veres palaa
— pois kevään lahjan salaa
jo tarjoot vaikertain…
KEVÄTITKUA.
On itkua täynnä pääni, kuin tippuvesiluola se on. En elä elämääni, vain vaalin ikävääni, vain kaikuna soi läpi pääni ilo juhlist' auringon.
Vain heijastuksena hohtaa valo sinne siunatun keväimen. Se itkun vihmaa kohtaa, se muistojen joukkoja johtaa, ja se kaihojen loimina hohtaa läpi kyynelkuteiden.
KUIN LAINEET ALLIN LASTA
Kuin laineet allin lasta sua tunteeni tuudittaa, kun avaruuden aaltoiluun unimielin uupuu maa.
Ah, sairas aallon armas, näin yö meit' yhdistää: jos luotani et lentää voi, mun lapsekseni jää!