Ja hänen kypsimpiä saavutuksiaan lukuunottamatta on meidän kirjallisuutemme valioteoksissa vain muutamia, joissa juuri ihmisen luonnekuva saadaan niin vähäisin piirroksin irtautumaan taustasta niin selkeänä. Pakkalan sielullisessa katseessa ei ole vain terävyyttä, vaan myös synteesiä. Onhan hänen varma voittoalueensa ihmiskuvauksessa kyllä ollut hyvinkin rajoitettu; mutta hän on tehnyt siltä rohkeita liikuntoja — ja ilmeisesti meidän oloissamme hyvin huomattavilla edellytyksillä — sellaisiin aihepiireihin, joissa suomenkielisellä kirjallisuudella ei ole muitakin sen pysyvämpiä saavutuksia, ja hänen voittonsa, myötäelämyksen, älyn ja huumorin lahjoilla saavutetut, kuuluvat juuri alueen rajoituksen takia kirjallisuutemme kestävimpiin.
Hänen keskeisin tuotantonsa muodostaa oman pienoismaailmansa, josta aukenee paljonkin näköaloja laajempiin yhteyksiin. Sillä on oma hartaankuulas sävynsä, ja turhaan sille etsii vastinetta kirjallisesta taiteestamme; sitä ei etupäässä eristä muusta siinä kuvastuva paikallisuus ja maantieteellinen ilmapiiri, vaan Pakkalan yksilöllinen runoilijaluonne sekä henkinen ilmanala. — Meillä on Maiju Lassila niitä ainoita, jotka ovat yritelleet esim. lapsityyppien luomista (kuten kirjassa 'Pojat asialla'). Kumpaisenkin, sekä Pakkalan että Lassilan henkilöt elävät omassa maailmassaan, joka on täynnä kuvia ja kangastusnäkyjä. Mutta Pakkala ei koskaan teennäisesti johtele pikku ihmisiään, kuten toinen; psykolooginen totuus on hänen puolellaan, näkemysten kantavuudesta puhumattakaan. — Ja mitä Pakkalan muuhun epiikkaan tulee, niin siinäkin hän on yksin, sillä kukaan toinen kirjailijamme ei ole sellaisesta vapaan runouden näkökulmasta tuonut kaupunkiyhteiskuntaa taiteen piiriin.
Pari hänen teoksistaan — 'Kauppaneuvoksen härkä' ja 'Pieni elämäntarina' — herättää lukijassa lukuisia mielleyhtymiä sekä itään että länteen päin; niissä on jotain, joka on yhteistä suurelle osalle uudempaa eurooppalaista kirjallisuutta. Mutta lienee työlästä näyttää toteen, mitä aineksia niihin on imeytynyt ajan virtauksista; ja kun ne eivät ole yhtä keskeisesti tähänastista Pakkalaa edustavia kuin hänen Vaaran-kuvauksensa, niin en näe tarkoituksenmukaiseksi puuttua tuohon kysymykseen. Ja minkäverran hänen tuotantoonsa liekin sulautunut ulkonaisia vaikutelmia: sisin on aina hänen omaansa, se syvä elämäntunto, joka ottaa mielemme valtaansa ja vakuuttaa, että kirjallisten suuntien palveleminen on hänelle turhin turhuus.
Noissa kahdessa äskenmainitussa teoksessa olemme muuten nähneet tuhoisimpana toisen Pakkalan taiteen vaaroista: ivan paisutuksen suhdattomiin. Toinen heikkous uhkaa taas Vaaran-romaaneissa — etenkin 'Elsassa' — väljähyttää monia lukuja: liiallinen, voipa sanoa naisellinen viihtymys tunteellisissa kuvitteluissa. Niin on Pakkalallakin sekä Skyllansa että Karybdiinsä. Mutta tietoisimman luomisensa hetkinä hän on luonut raitishenkistä runoutta, missä sydän lyö sulana ja seestynyt taiteellinen katse hallitsee kokonaisuutta. Ja meidän on lupa jättää liioin surkuttelematta sitä, ettei hän ole kaikessa onnistunut pyrintönsä mukaan, ja kaksinkertaisesti viehättyä hänen kuitenkin harvinaisten taidelahjojensa voitoista.