Vihittekö heidät taistoon vastaan pahaa, syntiä? Niin on viinan puoltajilta miekka pois: he häviää. — Äidit! Teidän sylissänne miljoonien onni on. Tahdotteko jättää heille kiitollisen muistelon?
Sulkekaa siis kallis koti siltä korpiviinalta, Joka myrkkyjuomin saapuu, vieden ruusut poskilta! Vihkikää jo kehdossansa pienoisenne sotahan, Vapauden suureen sotaan natsiireina Jumalan!
Minkä puolesta sodimme?
Sun puolestas, orja, me sodimme, Sun sielusi myyt sinä paheelle, Mi onnea milloinkaan ei tuo, Vaan ennenaikaisen haudan luo.
Sua puollamme, äiti ja puoliso, Kun miehesi petti ja ryösti sun jo. Sun tuskas ja kyyneles tunnemme me Ja pelastaa sinut mielimme.
Teit' autamme, itkevät pienoiset, Kun päivänne niin ovat murheiset, Kapakassa kun kaikk' isä tuhlaa vaan, Ilon löytää siellä, on kuin kotonaan.
Teit' autamme, joilla ei viel' olekkaan Himo polttava ainoa aarre vaan; Puhtaana mielenne olkohon, niin ett'ei kuuluisi: "myöhäistä on!"
Isänmaan, kodin puolesta sodimme, Ihanampaa päivää vartoomme, Min sätehin poistuu synkeä yö, Joka leimansa kolkon kaikkihin lyö.
Raittiusväelle.
Sun uljuutes on raudasta, Aseesi rakkaudesta, Ja tarkoitukses korkea On elinorjuudesta Katalat raukat pelastaa, Sydämet, mielet irroittaa Himojen vallan alta.