Tapaukset seurasivat toisiaan niin nopeasti, että sokea ei ollut vielä ehtinyt selvitä edes ensi säikähdyksestään, kun hän tunsi lujan kouran tarttuvan kurkkuunsa, työntävän hänet selin jotakin pehmeää vasten ja kuuli äskeisen äänen ärjähtävän kuin peto:
»Jumalaut'! Nyt tapellaan!»
»Minkä tähden?» koki Mooses kähistä, puristuksen hengitystä salvatessa.
»Tytön tähden.»
»Minkä tytön?»
»Hiljan.»
»Hiljan!» kiljaisi Mooses, hän nyt vuorostaan, ja ikäänkuin tuo sana olisi leimauttanut tulen hänen suoniinsa, hän karkasi terävästi kuin pii vastustajansa kurkkuun.
Syntyi tuima ottelu, joka kiivaudessa veti vertoja kahden villipedon taistelulle samasta naaraasta. Aluksi oli epävarmaa, kumpi voitolle pääsee, mutta vähitellen alkoi tappelun aloittajan ote höltyä, ja hän peräytyi askel askelelta, kunnes tulla töksähti seinä eteen.
»Älä… älä hiidessä… kurista… tukehdun», hän kähisi.
Mutta ennenkuin Mooses uskalsi hellittää otettansa, kopeloi hän vapaalla kädellään vastustajansa vyötäisiä, nykäisi puukon tämän tupesta ja nakkasi sen ylös niitylle. Peräytyi sitten takaperin, kunnes hänkin sai seinän selkänsä suojaksi.