»Ettäköhän olisi Kotkakin velkaantunut?»
»On se tainnut velkaantuakin, ja mitenhän lie juovuspäissään kirjoittanut nimensä sellaiseen paperiin, että sen kun patruuna pistää herrastuomarin nenän eteen, niin Kotka saa kohota siivilleen ja lentää katselemaan uutta pesäpaikkaa.»
»Niinpä siinä parhaina ystävinä ajeltiinkin kuomireessä, Tikander kuskilla, pidettiin juominkeja yökaudet, matkustettiin Helsingit ja Pietarit ja elettiin, Kotkakin, kuin suuret herrat.»
»Niitä tappioitaan Kotka kai nyt koettaa lypsää takaisin, kun ei kuulu työväelleen enää yön unta antavan. Kerrankin oli kuskannut renkinsä nuotalle pyhäissä yönä. Mutta lyhyeen oli loppunut sillä kertaa nuotanveto.»
»Miten niin lyhyeen?»
»Miehet olivat saaneet sellaisen varoituksen, että ei tehnyt mieli jatkaa pitemmälle», sanoi Otto.
»Emme ole kuulleetkaan.»
»Olivat nähneet aaveen.»
»Niinkö nuottamiehet?»
»Nepä ne. Kun miehet Huutoniemen nenässä olivat potkeneet nuottansa apajalle ja alkaneet rannalla köysistä vetää, niin oli apajan perillä pylkähtänyt vedestä esiin niinkuin miehen pää ja jälleen kadonnut.»