"Niemelän, niin… Minun täytyy ruveta huikeasti ajattelemaan Matti
Niemelän asiaa… Tämä ei kelpaa pitemmälle…"
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän huomaa, että sairastuvan ikkunoihin ovat ilmestyneet uutimet, uudet, valkoiset uutimet. Ne ovat kyllä siinä jo olleet monta päivää, mutta vasta nyt hän sen huomaa. Hän huomaa muutakin: sairastuvan ikkunoista täytyy välttämättä nähdä, kun hän kävelee pihan poikki ulkohuoneisiin… Hm, perhana vieköön.
* * * * *
Luonnossa on kevät tulossa.
Tämä on se aika korkeassa Pohjolassa, jolloin ihminen hetkeksi pysähtyy ja luo jonkunlaisen itsetiedottoman katsauksen siihen, mikä on jo mennyttä. Hän pysähtyy hetkeksi toimissaan, jatkaakseen sitä seuraavassa silmänräpäyksessä, mutta katse on kirkkaampi ja tahdissa on pontta.
Metsien uumenista alkavat tukkityöläiset ilmestyä kirkonkyliin, ja elleivät viinakauppiaat vielä ole ehtineet paikoille Koudasta, Knäsöistä ja Kuollasta, kulkevat he jäidenlähtöä odotellen pitkin teitä, syövät ansioitaan, solmivat ohimeneviä rakkaussuhteita ja pelaavat korttia hissukseen ja varovaisesti, noin enemmän pro forma, muodon vuoksi, koska korttipeli nyt kerta kaikkiaan on välttämättömyys. He ovat helppoja käsitellä, näyttävät passinsa vain hienosti muristen nimismiehelle, tulevalle vihamiehelleen, katselevat altakulmain metsäherroja ja pienempiä herroja, sietävät vielä poliisinkin ja tuntevat jonkunlaista kunnioitusta talollista kohtaan, joka ei ole myynyt metsäänsä, vaikk'eivät hinnalla millään mene hänelle työhön, sillä se ei sovi heidän arvolleen. Tällöin he ovat taipuvaisia erinäisiin filosofeerailemisiin ja he vihaavat periaatteesta Kannanlahti-yhtiötä, koska se, samalla kuin suo heille leivän, pitää heitä tarpeellisessa kurituksessa, mutta jos joku syrjäinen siinä suhteessa pitää heidän puoltaan, pitävät he häntä puolihupsuna, sillä kukaan ei voi nousta Kannanlahti-yhtiötä ja sen "Isoa" vastaan. Enintään tehdä sellaista pikkukiusaa.
Mutta kun sitten viinakauppiaat alkavat saavuskella, tulee toinen ääni kelloon.
Varo silloin neitsyyttäsi, tyttö, sinä, joka et nuku kirves vieressä ja kolmen lukon takana, ja liiku sinäkin, mies, varovaisesti pimeässä. Pomo, tukkipomo, on silloin vähäpätöinen tekijä yhteiskunnassa, sillä he ovat nyt vapaita miehiä eivätkä hänen käskyvaltansa alaisia. Korttipeli ei enää tapahdu pro forma, se on nyt työ, ja rahat vaihtavat nopeasti omistajaansa. Kun joku sitten menettää kaikki rahansa "ventissä", "nakissa" tai "syykvetissä", ja mahdollisesti joutuu vielä avojaloin jatkamaan vaellustaan, pitää hän silloinkin vielä niin kiinni arvostaan, että ennemmin varastaa talolliselta sen välttämättömän, minkä voisi saada häneltä rehellisellä työllä tai parhaimmassa tapauksessa kerjäämällä.
Näin viettää jätkäkansa luppoaikaansa — joutoaikaansa — pitäen kortteerinaan jonkun talollisen pirtin loukkoa, odotellen uusia töitä, ja talollinen kärsii häntä, sillä useimmassa tapauksessa hän saa korvauksen (ja kuten meillä oli puhe, on jätkä rento, kun hänellä on rahaa), ja ellei hän kärsisi, olisi hänen persoonallinen turvallisuutensa vaarassa.
* * * * *