— Huokauksesi on itserakas, ja sitä voisi pitää kokettina, sanoi hän, mutta tunnen, että sanasi ovat vilpittömät. Kun olisi köyhä! Herranen aika — siksi pääset kädenkäänteessä, jos tahdot. Ja ellen laske väärin, tulee sinusta se ennemmin tai myöhemmin, jos vain jatkat samaa menoa kuin nyt. Minä ja monet muut autamme sinua voimiemme mukaan.
— Katso, jatkoi Gunnar Sten, täyttäen lasit, — minulla ei ole mitään kiinnekohtaa elämässä, ei yhtään mitään. Mutta jos olisin köyhä, olisi minun pakko tehdä työtä…
— Sinä et tekisi työtä, vaan velkaa, keskeytti Einar Malm karusti. — voidaksesi jatkaa, kuten olet aloittanut.
— Ihmiset, jotka käyvät jokapäiväistä taistelua olemassaolon puolesta, ovat onnettomuudessaankin onnellisia. Heillä on sentään jotakin voitettavaa ja jotakin, jonka puolesta elää.
— Tyhmyyksiä, naurahti Einar Malm. Kaikilla ihmisillä on voitettavaa. Jos sinulla olisi lahjoja, voisi sinusta tulla taiteilija. Mutta sinulla ei ole lahjoja, sinä olet auttamaton nolla. Sinä otat vastaan ja sinä tunnet, mutta sinä et osaa välittää. Pahastutko?
— En, virkahti Gunnar Sten masentuneesti. Jatka vaan.
— Jos sinä olisit oikea mies, niin tarttuisit kiinni edes johonkin, mihin tahansa. Vaikka hakkaisit kiviä kallioilla. Se olisi jotakin, se olisi miehuutta. Mutta sinä olet liiaksi hienohermoinen sellaiseen, ja siitä syystä sinä olet tuomittu menemään jollakin tavoin rappiolle. Sinä haaveksit, uneksit vain — kaikki menee menoaan, ja jonakin kauniina tai rumana päivänä sinä huomaat, ettet ole mitään, ettei sinusta ole mihinkään ja ettei sinusta tule mitään. Enhän minäkään ole mikään esimerkki, mutta minä olen sinun hyvä ystäväsi ja tunnen tarvetta sanoa sinulle tämän kaiken, että sitten tiedät. Kiitä Luojaasi, ettet ole köyhä. Jos niin olisi, kuuluisit niihin, jotka tarkoituksettomasti tuhlaavat toisten omaisuutta.
Päivä ei ollut vielä ehtinyt puoleen, aurinko paistoi paahtavasti huoneeseen, mutta mieliala pysyi autiona ja alakuloisena. Gunnar Stenin kasvolihakset nytkähtelivät, ja viimein hänen silmänsä kostuivat.
— Nyt näet sen, lausui Einar Malm tunteettomasti, nähdessään, minkä vaikutuksen hänen sanansa olivat tehneet. — Nyt näet itsekin! Sen sijaan, että kiroaisit, löisit nyrkkisi pöytään ja sanoisit: kyllä minä näytän, nousevat silmiisi vedet. Saakeli vie!
Einar Malm joi äkeissään lasinsa pohjaan.