Hm… Sonja Tsherkassova…
Ulkona tuntui ilma läkähdyttävän kuumalta, ja kaduilla oli tunnelma kiimainen. Viimeiset kuumat päivät ja sitten tulisi syksy.
Gunnar Sten ei ottanut ajuria, vaan käveli määräpaikkaan. Se oli työtä ja se viihdytti.
XII.
Gunnar Sten laski, paljonko hänellä vielä oli varoja jäljellä, ja hän oli tarkastukseen tyytyväinen. Oikeastaan se oli vastenmielinen ja ilkeä toimitus, mutta sen täytyi tapahtua. Hän ei ollut pitänyt mitään lukua menoistaan, mutta kun hän nyt oli tarkastuksen toimittanut, tunsi hän vastenmielistä tyydytyksentunnetta. Siinä suhteessa ei siis kuilu vielä ollut jalkain juuressa. Ajan kuluessa kuluisi tietysti vielä jäännöskin, — mihin, sitä hän ei ruvennut harkitsemaan — eikä Gunnar Sten erikoisella kauhulla ajatellut hetkeä, jolloin tulisi antamaan pois viimeisen penninsä. Silloin tulisi tapahtumaan jotakin ratkaisevaa, se oli selvää, mutta siihen mennessä saattoi myöskin tapahtua jotakin yhtä ratkaisevaa.
Hän oli jo päästänyt kaikki käsistään, antoi päivän mennä ja toisen tulla, eikä vaivautunut ajattelemaan asioita sen enempää.
Eikähän se mitään olisi hyödyttänytkään.
Huomaamatta, kuinka oli siihen tilaan joutunut, alkoi hän juoda. Ennen oli hän juonut seurassa, nyt piti hän yksinäisyyttä parempana. Hän sai antaa ajatuksensa olla rauhassa, antaa niiden rakentaa linnoja ja tuulentupia ja taas hajoittaa ne, minkään syrjäisen seikan niihin vaikuttamatta. Ehkäpä hän jostakin humalasta oli löytävä sen kiinnekohdan, jota turhaan etsi.
Toverit rypistivät kulmiaan ja miettivät, pyrkiäkö seuraan vai pysyäkö kokonaan erillään. Naiset vaistosivat, että joku merkillinen loppuunpalamisprosessi on käymässä, ja alkoivat yhä enemmän lähetä häntä. Gunnar Sten huomasi kaiken niinkuin läpi sumun, hänellä oli sydäntä ja hyvä sana kaikille: "Tulkaa ja nauttikaa! Mutta kun on mennäkseen niin menköön."
— Se on vain eräs väliaste, saat nähdä, sanoi Nurmelainen.