— Et suinkaan sinä ajattele, että…
— Mene ja tiedä. Kuollut mies nousee haudastaan, avaa tuskin silmiään ja alkaa vitsailla, laskea leikkiä ja nauraa omaa surkeaa itseään. Saatoin hänet kotiinsa Margitin kanssa, mutta koko yön minua on vaivannut painajainen. Kiiruhtakaa, ajuri!
Ruoska läiskähtää hevosen selkään ja ajoneuvojen vauhti kiihtyy. Vihmasade yltyy, mutta Einar Malm kiihtyy näkymättömistä syistä, kaivaa esiin sikarin ja alkaa imeä sitä kiihkeästi ja hermostuneesti.
Päädytään portille. Ajurille annetaan käsky odottaa, ja molemmat herrat ryntäävät portaita ylös.
Ovikello kumahtaa ensimmäisen, toisen, kolmannen kerran, sitten lukemattomia kertoja. Kukaan ei tule avaamaan.
— Ehk'ei olla kotona, sanoo Nurmelainen rauhoittavasti.
Einar Malmin kärsimättömyys yltyy ja hän samalla kertaa soittaa ja lyö oveen nyrkillään.
— Se samainen tyttökin siellä vielä on, supisee hän kasvot kalpeina. — Kumma, ettei edes Margit ole sitä huomannut. Minun täytyy järjestää hänet tiehensä.
Kukaan ei vastaa. Nurmelainen odottaa neuvottoman näköisenä, ja häneenkin tarttuu Einar Malmin aavistus.
— Ei olla kotona, vakuuttaa hän vielä kerran, mutta tällä kertaa äänessä kuvastuu salattu levottomuus.