Helmi painaa päänsä alas.
"Kyllä sinä sen tiedät", kuiskaa hän tukahtuneella äänellä.
Mies seisoo hetken katsellen kattoa ja sen näköisenä kuin koettaisi hän palauttaa mieleensä jotakin erinomaisen tärkeää.
"Ei kai siinä enää mitään puhumisia ole", vastaa hän vihdoin.
Eri äänellä hän jatkaa:
"Taitavat odotella minua tuvan puolella."
Ja nyt hän jo lopultakin painaa lukonkahvaa, avaa oven ja menee ulos.
Helmi katsoo hänen jälkeensä silmät laimeina ja suu raollaan. Ellei hänellä ole toivoa, niin onpa Jumala taivaassa.
"Hänen täytyy antaa minulle anteeksi."