"Mitä sinä naurat?" kysyy Suontaan Heikki.
"Enhän minä nauranut."
Eikä häntä todellakaan enää hymyilytä. Onko niin, että Saaren Helmistä ei enää voida vapautua. Toinen palaa hirttämään itsensä hänen ovipieleensä, toinen tulee synkkämieliseksi koko iäkseen, mutta Helmi itse saa puuhailla mitä tahtoo, puuhailla ilman rangaistusta. Jos tuomion ääni hetken soi hänen ylitseen, niin se seuraavassa hetkessä vaimennetaan: "Ei se mitään ollutkaan, se oli vain erehdystä." Niinkuin ei tiedettäisi. Ja niinkuin Saaren kunnia olisi parempi kuin muiden samanarvoisten.
"Nauroitpa sinä", väittää Suontaan Heikki.
"Taisin todellakin itsekseni hymähtää."
"Mille se sitten oli?"
"Sille, että sinä olet niin lapsellinen."
"Älä sano että lapsellinen."
"Varmasti ja ennen kaikkea juuri sitä. Sinä oletat, että Saaren Helmi on ainoa nainen maailmassa."
"En minä toki niin lapsellinen ole."