Tähän aikaan vedellä ei vielä ollut määräsijaa, vaan se virtaili esteettömästi kalliolta kalliolle, kiskoen tuskin vielä muodostuneista vuorista ne ainekset, joista liuskakivi, kalkki ja hiekkakivi sittemmin syntyivät. Ne tuotiin rämeille ja laskeutuivat siellä niiden kerrosten alkuaineiksi, jotka peittivät kivihiilikerrokset. Aikaa voittaen — miljoonien vuosien kuluessa — kovettuivat nämä kerrokset ja peittivät nuo vajonneet äärettömät metsät paksulla hiekkakivi-, liuskakivi-, sora- ja hiekka-kuorella.
Mitä tapahtui tässä jättiläisessä sulatuspätsissä, jonneka vajonneet kasviainekset eri syvyydelle olivat kokoontuneet? Todellinen kemiallinen muutos, jonkunlainen tislaus. Kaikki hiili, minkä nämä kasvit sisälsivät, kerääntyi kokoon, ja vähitellen syntyi kivihiili sekä äärettömän painon että kovan kuumuuden vaikutuksesta, jota säteili silloin likempänä olevasta sisällisestä tulesta.
Kasvikunta muuttui näin kivikunnaksi hitaasti, mutta vastustamattomasti. Kaikki nämä kasvit, jotka ensi päivien tuottavassa kosteudessa olivat nauttineet kasvin eloa, kivettyivät. Moniaat tähän suureen kasvikokoelmaan suljetuista aineksista, jotka eivät olleet täydellisesti muodostuneet, jättivät jälkiä itsestään toisiin, pikemmin kivettyneihin aineksiin, jotka painoivat niitä sanomattoman voimakkaan hydraulisen painimen tavoin. Samalla aikaa painui raakuista, Zoophyteista, niinkuin meritähdistä ja säde-eläimistä vieläpä kaloista ja sisiliskoista, jotka vedestä olivat upponeet, selviä, melkeinpä ihmeteltäviä merkkiä vielä pehmeään kivihiileen.
[Tässä mainittakoon vielä, että kaikki ne kasvit, joista merkkiä on löytynyt, kuuluvat sukuihin, joita nykyään tavataan ainoastaan kuumissa maailman osissa. Tästä voipi siis päättää lämpimän siihen aikaan olleen yhtäläisen koko maan pinnalla, joko lämpimien merenvirtain tasoittamana tai maanalaisen tulen vaikutuksesta huokoisen maan kuoren läpi. Tämän kautta saapi kivihiilikerrosten löytyminen kaikilla leveysasteilla selityksensä.]
Painolla näkyy olleen suuri ja tärkeä tehtävä kivihiilikerrosten muodostumisessa. Erilaatuinen paino onkin ollut syynä siihen, että teollisuudella nyt on hyväksensä käytettävänä erilaatuista kivihiiltä. Niin esim. tavataan alimmissa kivihiilikerroksissa anthraciitti, joka sisältää suurimman määrän hiiltä, vaan tuskin nimeksikään haihtuvaa ainetta. Ylimmissä kerroksissa sitä vastoin nähdään maapihkaista ja maadunnaista puuta, joissa hiiltä on verrattomasti vähemmän. Näiden molempien kerrosten välissä tavataan, sen mukaan miten suuren painon alaisina ne ovat olleet, grafiittikerroksia, lihavaa tai laihaa kivihiiltä.
Kivihiilen synty, missä maailman kolkassa sitä liekään löydetty, on siis seuraava: muinais-ajan suurten metsien vaipuminen maan pinnan alle, kasvien sitten vähitellen tapahtuva kivettyminen painon, kuumuuden ja hiilihapon yhdistetystä vaikutuksesta.
Mutta tuo tavallisesti niin antelijas luonto ei ole sulkenut maan poveen kylläksi metsiä useimpina tuhansina vuosina kulutettavaksi. Kerran on se päivä koittava, jolloin ei ole jäljellä kivihiilen palastakaan, se on varma se. Kaikkien maailman koneiden täytyy silloin seisahtua, jos ei toista polttoainetta keksitä kivihiilen seuraajaksi. Pitemmän tai lyhyemmän ajan kuluttua, ei enää löydy mitään kivihiilikerrosta, paitsi mahdollisesti Grönlannissa olevia, ikuisen jään peittämiä, joista louhimistyö on milt'ei mahdotonta. Se on välttämätön sallimuksen määräys. Amerikan vielä mahdottoman rikkaat kivihiilialueet Suolajärven rannoilla, Oregonissa ja Kaliforniassa voivat kerran antaa aivan riittämättömän määrän polttoainetta. Samalla tavoin on käypä San Lorenzon, Cap Bretagnen, Alleghanivuorten, Pennsylvanian, Virginian, Illinoisin ja Missourin kivihiilialueitten. Vaikka Pohjoisamerikan kivihiilivarastot ovat kymmentä kertaa suuremmat kuin koko maailman kivihiilialueet, ei sata vuosisataa ole kuluva ennenkuin teollisuuden miljoonapäinen hirviö on kitaansa niellyt maanpallon viimeisen kivihiilipalasen.
Kivihiilen puutetta tullaan tietysti ensin tuntemaan vanhassa maailmassa. Abyssiniassa, Natalissa, Zambèzessa, Mozambiqvessa ja Madagaskarilla on suuret kerrokset kivettynyttä polttoainetta, mutta niiden säännöllinen louhitus on kovin vaikea asia. Kerrokset Birmaniassa, Kinassa, Cochinkinassa, Japanissa ja Keskiaasiassa ovat jotenkin pian tyhjentyvät. Englantilaiset ovat varmaankin tuiki tyhjentäneet Australian avarat kivihiilivarastot, ennenkuin se päivä koittaa, jolloin Yhdistetyiltä Kuningaskunnilta puuttuu kivihiiltä. Silloin ovat Euroopan kivihiilialueet, niiden syvimpäin juonteiden tyhjennettyä, autioina.
Seuraavista numeroista voipi päättää, minkä verran kivihiiltä on käytetty siitä päivästä, jolloin ensimmäiset kerrokset löydettiin. Venäjän, Saksenin ja Bayerin hiilialueet täyttävät 600,000 hektarin [100 hektaria = 113,113 Suomen jalkaa] alan; Hispanian 150,000; Böhmenin ja Itävallan 150,000. Belgian kivihiilialueet ovat niinikään 150,000 hektarin avarat ja Ranskan noin 350,000 hektarin.
Kivihiilestä rikkain maa on epäilemättä Yhdistetty Kuningaskunta. Siinä, paitsi Irlannissa, joka melkein kokonaan puuttuu kivettynyttä polttoainetta, on äärettömät hiilivarastot … mutta ne voivat tyhjentyä niinkuin kaikki varastot. Tärkein hiilialue on Northumberlandin, kreivikunnan maanpinnan alainen New-castlen alue, josta vuosittain saadaan 30 miljoonaa tonnia kivihiiltä, s.o. melkein kolmas osa Englannin tarpeesta ja kaksi kertaa niin paljon kuin Ranskassa vuosittain käytetään. Walesin hiilialue, joka on koonnut suuret väestöt kaivostyömiehiä Cardiffiin, Swanseaan ja Newportiin, antaa vuosittain 10 miljoonaa tonnia tuota tunnettua, alueen nimellistä, kivihiiltä. Maan keskiosissa löytyy kivihiilikerroksia Yorkin, Lancasterin, Derbyn ja Staffordin kreivikunnissa, jotka tuottavat vähemmin, mutta vuosittain lähtee niistäkin kaunis määrä kivihiiltä. Edinburgin ja Glasgowin välisessä osassa Skotlantia on vihdoin muuan Yhdistettyin Kuningaskuntain suurimpia kivihiilikerroksia. Kaikki nämä hiilialueet täyttävät yhteensä kokonaista 1,600,000 hektarin alan ja tuottavat vuosittain 100 miljoonaa tonnia tuota mustaa polttoainetta.