Sama oli myöskin "cockyleekyn" laita, eräs höystetty kukkopaisti, purjolaukalla sekoitettu, joka myös ansaitsi suurinta kiitosta.
Kaiken tämän kostukkeena oli oivallista olutta, Edinburgin parhaan oluttehtaan valmistamaa.
Etevin ruokalaji oli kuitenkin "haggis", eräs kansallisvanukka, valmistettu lihasta ja ohrajauhoista. Se erinomainen ruokalaji, joka niin innostutti runoilija Burns'ia, että hän sen johdosta kirjoitti muutaman parhaimpia runovirsiänsä, oli samanlainen kuin kaikki muukin hyvä tässä maailmassa: se katosi kuin unelma.
Madge sai kuulla todellista ylistystä vieraaltaan.
Viimeksi syötiin jälkiruoaksi juustoa ja cakesia, hienoja kaurakakkuja, joiden kostukkeeksi juotiin pieni lasillinen "usquebaughia", oivallista paloviinaa, joka oli 25 vuotista, siis yhdenikäistä kuin Harry.
Ateria kesti hyvin tunnin ajan. James Starr ja Simo Ford eivät ainoastaan syöneet paljon, vaan juttelivat myös paljon, pääasiallisesti entisistä ajoista ja Aberfoylen vanhoista kaivoksista.
Harry istui äänetönnä. Hän oli pari kertaa noussut ylös pöydästä ja lähtenyt ulos huoneestakin. Hän tunsi selvästi levottomuutta tuon kiven putoamisen perästä, ja tahtoi pitää silmällä asunnon ympäristöä. Tuo nimetön kirje ei myöskään ollut hänestä rauhoittava.
Kun Harry näin kerran oli ulkona tähystelemässä, sanoi insinööri Simo
Fordille ja Madgelle:
"Kunnon poika teillä on, ystäväiseni!"
"On kyllä, hra Starr, hyvä ja rakas lapsi", vastasi innolla vanha kaivosmestari.