— Entä sitten?
— Leikkaa Australiaa Viktorian maakunnan kohdalla.
— Jatkakaa!
— Lähtiessään Australiasta…
Tätä lausetta ei jatkunut. Epäröikö maantieteilijä? Eikö tiedemies tiennyt? Kyllä; mutta kauhea kirkaisu, hirveä huudahdus kuului ombun yläkerrasta. Glenarvan ja hänen kumppaninsa katsahtivat kalveten toisiinsa. Oliko tapahtunut uusi onnettomuus? Oliko Paganel-parka pudonnut? Wilson ja Mulrady riensivät jo hänen avukseen, kun pitkä hahmo lipui alas. Paganel syöksyi oksalta oksalle. Hänen kätensä eivät ehtineet tarttua mihinkään. Oliko hän hengissä? Oliko hän kuollut? Ei tiedetty, ja hän oli juuri putoamassa kuohuvaan veteen, kun majuri voimakkaalla otteella keskeytti hänen matkansa.
— Paljon kiitoksia, MacNabbs, Paganel huudahti.
— Mitä? Mikä teidän on? majuri kysyi. — Mikä teille tuli? Taasko niitä ikuisia hajamielisyyden puuskia?
— Niin, niin! Paganel vastasi liikutuksesta käheällä äänellä. — Niin, hajamielisyys … ja tavaton tällä kertaa!
— Mikä?
— Me olemme erehtyneet! Me erehdymme vielä! Me erehdymme aina!