— Minun vaimoni, hän sanoi.
Thalcave katseli kuvaa hellästi ja lausui vain nämä koruttomat sanat:
— Hyvä ja kaunis.
Sitten Robert, Paganel, majuri, Tom Austin ja matruusit tulivat liikuttuneina hyvästelemään patagonialaista. Heistä oli haikea erota uljaasta ja aina valmiista ystävästä. Thalcave syleili kaikkia. Paganel sai hänet ottamaan Etelä-Amerikan ja molempien valtamerien kartan, jota intiaani oli usein hartaasti katsellut. Se oli tiedemiehen kallein omaisuus. Robertilla ei ollut antaa kuin kättä pelastajalleen, eikä myöskään Thauka jäänyt siitä osattomaksi.
Nyt Duncanin vene lähestyi; se laski pieneen kanavaan kahden särkän väliin ja osui pian rantaan.
— Kuinka vaimoni voi? Glenarvan kysyi.
— Ja sisareni? Robert huusi.
— Lady Helena ja miss Grant odottavat teitä laivalla, veneen perämies vastasi. — Mutta lähdetään matkaan, teidän jalosukuisuutenne, meillä ei ole minuuttiakaan menetettävänä, sillä laskuvesi alkaa jo tuntua.
Viimeiset kädenpuristukset vaihdettiin intiaanin kanssa. Hän saattoi ystävänsä veneelle saakka, joka pian työnnettiin vesille. Kun Robertin piti astua veneeseen, intiaani otti hänet syliinsä ja katseli häntä hetken.
— Mene nyt, hän sanoi. — Sinä olet mies.