— Sitä ei tarvitakaan! poikanen huudahti.
— Niin, Robert-herra, Helena vastasi hymyillen, nähdessään hänet niin päättäväisenä. — Kuten näette, neiti Grant, te tunnette nyt kirjeen pienimmätkin yksityiskohdat yhtä hyvin kuin minäkin.
— Niin kai, rouva, tyttö vastasi, — mutta minä olisin tahtonut nähdä isäni käsialan.
— No niin, huomenna, kenties lordi Glenarvan palaa jo huomenna. Mieheni tahtoi ottaa tämän eittämättömän asiakirjan mukaansa näyttääkseen sitä meriministeriön viranomaisille ja saadakseen nämä heti lähettämään laivan etsimään kapteeni Grantia.
— Onko se mahdollista, rouva! nuori tyttö huudahti; — oletteko tehneet senkin meidän hyväksemme?
— Olemme, rakas neiti, ja minä odotan lordi Glenarvania joka hetki.
— Rouva, tyttö sanoi, äänessään syvää kiitollisuutta ja hurskasta intoa, — taivas siunatkoon lordi Glenarvania ja teitä!
— Rakas lapsi, lady Helena vastasi, — me emme ansaitse mitään kiitosta; jokainen muu olisi meidän asemassamme menetellyt samalla tavalla. Kunpa vain ne toiveet, joita teissä olen herättänyt, voisivat toteutua! Te jäätte nyt linnaan, kunnes lordi Glenarvan on palannut…
— Rouva, tyttö vastasi, — minä en tahtoisi käyttää väärin myötätuntoanne, jota osoitatte ventovieraille.
— Ventovierailleko, rakas lapsi? Ettehän te kumpikaan ole tuntemattomia tässä talossa, ja minä tahdon teidän saavuttuanne, että lordi Glenarvan ilmoittaa kapteeni Grantin lapsille, mitä aiotaan yrittää heidän isänsä pelastamiseksi.