Laivaansa lastatessaan ja muonittaessaan John Mangles ei unohtanut varustaa lordi ja lady Glenarvanin hyttejä pitkää matkaa varten. Samoin oli hänen varustettava hytit kapteeni Grantin lapsille, sillä lady Helena ei ollut voinut kieltää Maryltä lupaa seurata Duncanin mukana.
Mitä pikku Robertiin tulee, hän olisi ennemmin piiloutunut aluksen ruumaan kuin jäänyt pois laivasta. Jos hänen olisi pitänyt palvella laivapoikana, kuten Nelsonin ja Franklinin, hän olisi tullut Duncaniin. Milläpä sellaista pikkumiestä olisi voinut vastustaa! Sitä ei yritettykään. Täytyipä suostua "kieltämään häneltä" matkustajan ominaisuus, sillä hän tosiaan tahtoi palvella laivapoikana, alokkaana tai matruusina. John Mangles sai toimekseen opettaa hänelle merimiehen ammattia.
— Hyvä, Robert sanoi, — eikä tarvitse säästää pamppua, ellen tee mitä käsketään.
— Siitä saat olla varmakin, poikani, vastasi Glenarvan vakavan näköisenä ja lisäämättä, että 'yhdeksänhäntäisen kissan' käyttö oli kielletty ja muuten aivan tarpeetontakin Duncan-laivalla.
Matkustajaluettelon täydennykseksi riittää majuri MacNabbsin mainitseminen. Majuri oli viidenkymmenen ikäinen, tyynen ja säännöllisen näköinen mies, joka meni minne hänen käskettiin mennä, erinomainen ja eheä luonne, vaatimaton, hiljainen, rauhallinen ja lempeä; aina yhtä mieltä vaikka mistä ja vaikka kenen kanssa; ei siis kinastellut mistään tai riidellyt tai tulistunut; sama oli hänellä askel, astuipa hän ylös makuuhuoneensa portaita tai rikkiammutun vallin rinnettä: häntä ei järkyttänyt mikään maailmassa, eikä hän olisi väistynyt milloinkaan, ei edes kanuunankuulan vuoksi, ja epäilemättä hän ehtisi kuollakin, ennen kuin olisi saanut aihetta vimmastua. Tällä miehellä oli mitä suurimmassa määrässä ei ainoastaan tavallista taistelukenttien rohkeutta, sitä ruumiillista urheutta, joka riippuu yksinomaan lihasten tarmosta, vaan vielä enemmän siveellistä rohkeutta, siis mielen lujuutta. Viaksi saattoi hänessä korkeintaan lukea sen, että hän oli ehdottomasti skotlantilainen kiireestä kantapäähän, puhdasverinen kaledonialainen, maansa vanhojen tapojen itsepintainen noudattaja. Niinpä hän ei milloinkaan tahtonut palvella Englantia, ja majurin-arvonsa hän oli ansainnut Ylämaan Mustan kaartin 42:nnessa rykmentissä, jonka komppanioissa oli yksinomaan skotlantilaisia aatelismiehiä. Glenarvanien serkkuna MacNabbs asui Malcolmin linnassa ja majurina hän katsoi luonnolliseksi, että hänen oli lähdettävä Duncanin matkaan.
Tällainen oli siis miehitys tällä aluksella, jonka odottamattomat seikat olivat kutsuneet suorittamaan yhtä nykyajan yllättävimpiä matkoja. Sen saavuttua Glasgowin höyrylaivalaiturille oli yleisön uteliaisuus kohdistunut yksinomaan siihen; suuri joukko väkeä saapui joka päivä sitä katsomaan; ei välitetty muuta kuin siitä, ei puhuttu muusta kuin siitä, sataman toisten kapteenien, muiden muassa kapteeni Burtonin, Duncanin vieressä ankkuroivan ja Kalkuttaan lähdössä olevan Scotia-nimisen muhkean höyrylaivan päällikön suureksi mielipahaksi.
Kokonsa puolesta saattoikin Scotia katsoa Duncanin mitättömäksi kärpässarjan laivaksi. Mutta kaikkien mielenkiinto keskittyi Glenarvanin huvipurteen ja suureni päivä päivältä.
Lähdön hetki olikin lähestymässä. John Mangles oli ollut taitava ja toimelias. Kuukausi Clyden lahdella tehdyn koematkansa jälkeen saattoi Duncan lähteä merelle lastattuna, muonitettuna ja kaikin puolin muuten varustettuna. Lähtö määrättiin elokuun 25. päiväksi, joten alus saattoi kevään alkupuolella saapua eteläisille leveysasteille.
Niin pian kuin lordi Glenarvanin aikomus oli tullut tunnetuksi, oli hän saanut kuulla useitakin huomautuksia matkan rasituksista ja vaaroista; mutta hän ei välittänyt niistä vähääkään, vaan varustautui lähtemään Malcolmin linnasta. Toisaalta monet hänen vilpittömät ihailijansakin moittivat häntä, kunnes yleinen mielipide asettui arkailematta skotlantilaisen lordin puolelle, ja kaikki sanomalehdet, lukuunottamatta hallituksen suoranaisia äänenkannattajia, yksimielisesti paheksuivat meriministeriön viranomaisten menettelyä tässä asiassa. Muuten lordi Glenarvania ei liikuttanut moite eikä kiitos: hän teki velvollisuutensa ja välitti vähät muusta.
Elokuun 24. päivänä lähtivät Glenarvan, lady Helena, majuri MacNabbs, Mary ja Robert Grant, herra Olbinett, laivan muonamestari, ja tämän puoliso, rouva Olbinett, lady Glenarvanin palvelijattarena, Malcolmin linnasta jätettyään liikuttavat jäähyväiset perheen palvelijoille. Muutamia tunteja myöhemmin he olivat sijoittuneet laivalle. Glasgowin väestö tervehti ihailevan myötätuntoisesti lady Helenaa, nuorta ja uljasta naista, joka luopui ylellisen elämän huolettomista huvituksista ja riensi auttamaan haaksirikkoisia.