— Selittäkää ajatuksenne tarkemmin, herra Paganel, neiti Grant pyysi.
— Ei mikään ole helpompaa, rakas Mary. Jos emme oleta tässä sanottavan seront prisonniers, vaan sont prisonniers,[5] niin kaikki on selvää.
— Sehän on mahdotonta! Glenarvan huomautti.
— Mahdotonta! Minkä vuoksi, hyvä ystäväni? Paganel kysyi hymyillen.
— Koska pulloa ei ole voitu heittää mereen muulloin kuin sillä hetkellä, jolloin laiva murskautui kallioita vasten. Siitä se päätelmä, että pituus- ja leveysasteiden mainitseminen ilmaisee juuri haaksirikon paikkaa.
— Sitä ei todista mikään, Paganel huomautti vilkkaasti. — Enkä minä näe, minkä vuoksi haaksirikkoiset sen jälkeen kun intiaanit ovat kuljettaneet heidät sisämaahan, eivät olisi koettaneet tuon pullon avulla ilmaista, missä he ovat vankina.
— Yksinkertaisesti sen vuoksi, rakas Paganel, että pullon mereen heittämiseksi on ainakin tarpeen, että meri on lähellä.
— Tai sen puuttuessa jokin virta, joka laskee mereen, Paganel lausui.
Tätä odottamatonta vastausta seurasi ällistynyt ja kuitenkin hyväksyvä äänettömyys. Kuuntelijoiden katseiden välkkeestä Paganel huomasi, että heissä alkoi jälleen herätä uusia toiveita. Lady Helena rikkoi ensimmäisenä äänettömyyden.
— Mikä ajatus! hän huudahti.