Tosin ruokien valinnassa ei oltu nirsoja, mutta syötävän saniaisten juurista oltiin eri mieltä. Toiset pitivät niiden makua melkein miellyttävänä, toiset kumimaisena, tympeänä, nahkamaisena. Imelät bataatit, joita oli paistettu kuumassa maassa, olivat erinomaisia. Maantieteilijä huomautti, että Kara-Tetellä ei ollut valittamisen aihetta.
Kun nälkä oli tyydytetty, Glenarvan ehdotti viipymättä keskustelua pakosuunnitelmasta.
— Nytkö jo! Paganel sanoi vilpittömästi pahoitellen. — Mitä, aiotteko jo jättää tämän viehättävän paikan?
— Mutta, herra Paganel, lady Helena vastasi, — vaikka oletammekin olevamme Capuassa, niin ei sovi menetellä Hannibalin tavoin.
— Hyvä rouva, Paganel vastasi, — minä en tahdo vastustaa teitä, ja kun haluatte keskustella, niin keskustelkaamme.
— Minä ajattelen ensinnäkin, Glenarvan sanoi, — että meidän pitää yrittää pakoon, ennen kuin nälkä pakottaa siihen. Voimia ei meiltä puutu, ja meidän täytyy käyttää niitä. Ensi yönä koetamme päästä idänpuolisiin laaksoihin murtautumalla pimeän avulla villien saarron läpi.
— Hyvä on, Paganel sanoi, — jos maorit laskevat meidät läpi.
— Ja jos he estävät meitä? John Mangles huomautti.
— Silloin ryhdymme voimakeinoihimme, Paganel vastasi.
— Onko meillä sitten voimakeinoja? majuri kysyi.