Liekkien hurjaa humua ja palavan pätsin rätinää kuului ohuen kuoren alta. Uskaliaat miehet työskentelivät äänettöminä, ohjaillen todellisina kyklooppeina maan tulta. Pian muutamat rakoset ja polttavan höyryn pärskeet osoittivat, että paikka alkoi käydä vaaralliseksi. Mutta raju viimeinen ponnistus irrotti kiven, joka vieri alas vuorenrinnettä ja katosi.

Samassa antoi ohentunut maankuori periksi. Hehkuva patsas syöksyi taivaalle korvia huumaavasti pamahtaen, ja villien leiriä ja alempia laaksoja kohti alkoi virrata kiehuvaa vettä ja laavaa.

Koko kukkula tärisi, näytti jopa luhistuvan pohjattomaan kuiluun. Glenarvan ja hänen kumppaninsa pääsivät töin tuskin purkausta pakoon; he livahtivat udupan aitaukseen, saatuaan päälleen muutamia pärskeitä melkein kiehuvan kuumaa vettä, joka aluksi hieman tuoksahti lihaliemeltä, mutta sitten sai hyvin väkevän rikin hajun.

Nyt sekoittuivat muta, laava ja muut tulesta pursuavat ainekset yhteiseen loimuun. Tulivirtoja valui Maunganamun rinteitä alas. Purkausliekki valaisi läheisiä vuoria, ja sen heijastus loisti heleänä syvissä laaksoissa.

Kaikki villit olivat kavahtaneet pystyyn, ulvoen nuotiotuliensa keskellä polttavasta laavasta saamistaan palohaavoista. Ne, joita tulivirta ei ollut tavoittanut, pakenivat ympäröiville kummuille; sitten he kääntyivät kauhuissaan katselemaan tätä hirvittävää ilmiötä, tulivuorta, jolla heidän jumalansa viha tuhosi pyhän vuoren häpäisijät. Ja aina kun purkauksen kohina heikkeni, kuului heidän uskonintoinen huutonsa:

— Tabu! tabu! tabu!

Maunganamun aukosta purkautui tosiaankin tavaton määrä höyryä, hehkuvia kiviä ja laavaa. Se ei ollut vain tavallinen suihkulähde samaan tapaan kuin Hekla-vuoren lähellä Islannissa, vaan Hekla itse. Kaikki nämä tuliset ainekset olivat tähän saakka pysyneet Maunganamun sisällä, koska Tongariron aukot riittivät paineen purkamiseen; mutta kun sille avattiin uusi aukko se syöksähti ulos hurjalla voimalla, ja tasapainon takia olivat saarella toiset purkaukset tänä yönä tavallista heikompia.

Kun oli kulunut tunti tämän tulivuoren puhkeamisesta, valui laajoja, hehkuvia laavavirtoja sen rinteitä pitkin. Kokonainen legioona rottia riensi ulos pesistään.

Koko yön tulivuori oli toiminnassa, rajuilman raivotessa taivaalla sellaisella vimmalla, että se herätti Glenarvanissa levottomuutta. Purkaus repi aukon reunoja.

Paaluaitauksen takana piileksivät eurooppalaiset tarkkailivat ilmiön pelottavaa kehitystä.