— Ettekä edes oppinut aasi! majuri huomautti muka lohduttaen.
Kun ateria oli päättynyt, Harry Grant asetti kaikki tavarat paikoilleen talossaan. Hän ei ottanut sieltä mukaansa mitään, haluten antaa rehellisen miehen rikkaudet perinnöksi rikolliselle.
Palattiin laivalle. Glenarvan aikoi lähteä vielä samana päivänä ja antoi määräyksen perämiehen maihinviennistä. Ayrton tuotiin perähyttiin ja näki edessään Harry Grantin.
— Se olen minä, Ayrton, Grant sanoi.
— Te juuri, kapteeni, Ayrton vastasi osoittamatta minkäänlaista hämmästystä tavatessaan Harry Grantin. — No, enpä ole pahoillani nähdessäni teidät hyvissä voimissa.
— Näyttää siltä, Ayrton, että tein erehdyksen laskiessani teidät asuttuun maahan.
— Niin näyttää, kapteeni.
— Te siirrytte minun tilalleni tälle autiolle saarelle. Toivottavasti se saa teidät katumaan.
— Olkoon niin! Ayrton vastasi tyynellä äänellä.
Sitten Glenarvan sanoi perämiehen puoleen kääntyen: