Tämä merkillinen tapa määrää ja vaikuttaa sanalla sanoen uusseelantilaisten pienimpiinkin toimiin. Se on jumalan lakkaamatonta puuttumista yhteiskunnalliseen elämään. Sillä on lain voima, ja siksi voi sanoa, että alkuasukkaiden koko laki, jota vastaan ei ole kiistämistä eikä kiistetä, sisältyy tabun ahkeraan käyttöön.
Mitä Wareatuaan teljettyihin vankeihin tulee, niin mielivaltainen tabu pelasti heidät heimon raivolta. Muutamat Kai-Kumun ystävät ja kannattajat olivat pysähtyneet heti päällikkönsä äänen kuullessaan ja suojelleet vankeja.
Glenarvan ei kuitenkaan kuvitellut häntä odottavaa kohtaloa sen paremmaksi. Vain hänen kuolemansa saattoi sovittaa päällikön murhan. Mutta kuolema villien kansakuntien keskuudessa on aina vasta pitkän kidutuksen loppu. Glenarvan odotti siis saavansa julmasti sovittaa sen oikeutetun suuttumuksen, joka oli pannut aseen hänen käteensä, mutta hän toivoi, että Kai-Kumun viha ei koskisi muita kuin häntä.
Millaisen yön hän ja hänen toverinsa viettivätkään! Kuka voisi kuvata heidän tuskaansa! Robert-parkaa ja kunnon Paganelia ei ollut ilmestynyt takaisin, mutta eikö heidän kohtalonsa ollut ilmiselvä? Eivätkö he olleet alkuasukkaiden koston ensimmäisiä uhreja? Kaikki toivo oli kadonnut jopa MacNabbsinkin sydämestä, joka ei hevillä joutunut epätoivoon. John Mangles oli vähällä tulla hulluksi nähdessään kuinka synkän toivottomana Mary Grant suri veljeään. Glenarvan ajatteli lady Helenan hirvittävää pyyntöä, kun tämä kidutusta tai orjuutta karttaakseen tahtoi kuolla hänen kädestään! Oliko hänellä rohkeutta tähän kauheaan tekoon?
— Ja Mary, olisiko oikeutta tappaa häntä? ajatteli John, jonka sydän oli haljeta.
Karkaaminen taas oli ilmeisesti mahdotonta; kymmenen hampaisiin saakka aseistettua miestä vartioi Wareatuan ovella.
Koitti aamu 13. päivänä helmikuuta. Alkuasukkaiden ja tabun suojaamien vankien välillä ei ollut tapahtunut mitään kosketusta. Majassa oli jonkin verran ruokaa, joihin onnettomat tuskin kajosivat; tuska vei nälän. Päivä kului tuottamatta mitään muutosta tai toivoa. Epäilemättä kuolleen päällikön hautaus ja heidän kuolemanrangaistuksensa tulisi tapahtumaan samanaikaisesti.
Mutta vaikka Glenarvan ei koettanut salata itseltään, että Kai-Kumun oli täytynyt luopua vankien vaihdon ajatuksestakin, oli majurilla tässä suhteessa sittenkin toivon kipinä.
— Kuka tietää, hän sanoi, muistuttaen Glenarvanille siitä vaikutuksesta, jonka Kara-Teten kuolema oli tehnyt päällikköön, — kuka tietää, etteikö Kai-Kumu tunne olevansa teille kiitollisuudenvelassa?
Mutta tästä MacNabbsin huomautuksesta huolimatta Glenarvan ei ollut toiveikas. Seuraavakin päivä kului, eikä tehty mitään valmisteluja heidän teloittamisekseen.