— En mitään, ja kuitenkin on minulla hyvät silmät. Mutta, olkaa huoleti, kyllä perille tulemme, ja linnassa he eivät mitään aavista.
Nämä sanat olivat tuskin lausutut, kun raketti nähtiin lentävän ilmassa ja räjähtyvän suunnattoman korkealla.
— Merkki! — huudahti James Playfair.
— Tuhat tulimmaista! arveli Crockston — se varmaankin tulee linnasta.
Toinen ja vielä kolmaskin raketti viskattiin samaa suuntaa kuin ensimäinen, ja miltei samassa silmänräpäyksessä annettiin sama merkki peninkulman päästä keulan puolella.
— Tuo tulee Fort Sumterista — äännähti Crockston — ja on merkkinä että joku on karannut. Vahvoja vetoja, pojat! Kaikki on keksitty.
— Riipokaa aika lailla, ystäväni — huusi James Playfair, kehoittain matruusiansa. — Nuo raketit ovat näyttäneet minulle tietä. Emme ole kahdeksaa sataa kyynärää Delphinistä. hiljaa, minä kuulen kellon äänen laivasta. Saatte kaksikymmentä puntaa, jos olemme perillä viidessä minuutissa.
Matruusit kiidättivät venettä semmoisella vauhdilla, että se tuskin näytti viistävän vettä. Kaikkein sydämet sykkivät. Kanuunanlaukaus kuului kaupungista päin, ja kahdenkymmenen sylen päässä veneestä Crockston paremmin kuuli kuin näki jonkun kappaleen, joka arvattavasti oli kuula, kiitävän nopeasti ohitse.
Samassa silmänräpäyksessä soitettiin kaikin voimin Delphinin kelloa. Päämäärää tultiin yhä likemmä. Vielä muutamia aironvetoja, ja vene laski laivan kylkeen. Moniaita sekuntia vielä ja Jenny oli suljettuna isänsä syliin.
Vene hissattiin heti ylös, ja James Playfair riensi kajutan katolle.