— Tähän asti, setä, ovat muutamat alukset jo tunkeneet New-Orleansin, Willmingtonin ja Savannahn piiritysten läpi, mutta minä aion käydä suoraan Charlestonia kohti. Ei yksikään Englannin alus ole vielä voinut tunkea sen ahtaisin kulkuvesiin, jos ei Bermuda. Minä teen niinkuin sekin, ja jos alukseni ei ole erittäin syvässä käypä, niin menen sinne minne Yhdysvallan alukset eivät voi seurata minua.
— Se on tosi — sanoi setä Vincent — että Charlestonissa on yltäkyllin pumpulia. Sitä poltetaankin, päästäksensä siitä.
— Minpä niin — vastasi James — ja mikä on vielä isompi asia, kaupunki on miltei sulkeissa, Beauregard on muonan ja ampuvarain puutteessa ja on maksava lastini runsaasti.
— Sinä olet oikeassa, poikani. No, milloinka tahdot lähteä?
— Kuuden kuukauden perästä. Minä tarvitsen pitkiä öitä, talvi-öitä, päästäkseni helpommin läpi.
— Asia on päätetty.
— Päätetty!
— Mutta vaiti, ymmärräthän?
— Vaiti.
Viisi kuukautta sen perästä lähti höyry Delphin Kelwindockin lavoilta, kenenkään sen todellista määräpaikkaa tietämättä.