Puoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli mennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön kannella.
Seuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista sataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti purren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt kaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli samanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.
"Tankadere" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta kulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi peninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli puhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä oli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen hidastuttaa.
Puolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi. Luotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne jälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.
Mr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia kokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös, ja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan tarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo kumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa — se ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa kyllä — mutta söi sittenkin.
Aterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja sanoi:
— Monsieur…
Tätä "monsieur" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän kurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota "monsieur'iä" kaulukseen.
— Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan tässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te, niin aion kumminkin maksaa osani…
— Siitä ei puhuta, monsieur, — vastasi Mr. Fogg.